Harjujen yläpuolella Vangenin takana kohosi vuorijono harjanteeksi, joka muistutti tuntureista.
Kaksi peninkulmaa sieltä sisämaahan päin oli tuomarintalon karjakartano.
Sieltä juuri oli koko Vangenin nuoriso eräänä lämpimänä kesäpäiväniltana palaamassa alaspäin kaksipäiväiseltä retkeltä karjakartanolle.
Alkoi kohota pilviä, jotka kokoontuivat mustiksi, uhkaaviksi rykelmiksi. —
Näytti uhkaavalta; rajusäätä peläten riennettiin kotiinpäin vuolasta, koskista Ra-joen vartta pitkin kulkevaa metsäpolkua.
Lovandetin rantaan päästyä päätettiin matkan jouduttamiseksi mennä venheellä järven poikki. Eufemia ja Alida menivät toiseen venheeseen, jossa pari konttoristia hoiti airoja, Reinin tarjoutuessa soutamaan Mereten järven poikki pienellä ruuhella. Muut kiertäisivät jalkaisin järven ympäri.
Kiiruhdettiin matkallelähtöä —
Reinin täytyi ensin tyhjentää venhe, joka oli vettä puolillaan, tarkastaa, oliko tappi lujasti kiinni sekä kääntää ja kuivata tuhtolaudat.
"Tulkaa nyt venheeseen, Merete-neito!" —
Hän kallisti venhettä syrjälleen, jotta Merete saisi jalansijan, ja auttoi hänet venheeseen. Sitten heitti hän matkalaukun keulaan ja vihkon tuoreita tunturikukkia Mereten syliin.