Merete hätkähti. —
"Entäpä jos se nyt olisi iskenyt tänne venheeseen!" — kuiskasi Rein ikäänkuin ilmaisten salaisimmat ajatuksensa — — — "Ja me molemmat olisimme saaneet asuntomme täällä aaltojen alla" — —
Ukkonen jyrisi, sade valui virtanaan.
Tuuli kiihtyi, — ja vaimeni taas, ja ilma seestyi —
Ja he istuivat siinä omituinen tunne mielessään, että heidät oli jätetty ainoastaan toisilleen, — keskellä luonnon ylivoimia…
— Ilta-aurinko paistaa hellitti taas kaksinkertaisen kirkkaasti pikku ruuhen saapuessa rantaan.
Rein veti venheen voimakkaasti pitkältä rannalle ja puuhasi sitten aiheettoman kauan sen kiinni sitomisessa —
Sitten juoksi hän äkkiä venheen ääreen ja tempasi Mereten syliinsä…
"Tulkoon siitä vuorenvieremä tahi ei, onni tai onnettomuus, — tahdotteko uskaltaa elämänne minulle, Merete?"… kuiskasi hän tulisesti kantaessaan hänet maihin.
Ja Merete painautui säteilevänä häntä vasten…