Tiesihän hän sen, tiesihän hän sen!… — — —
* * * * *
— Ja he puhelivat ja he kertoivat ja he sulkivat toisensa syliinsä…
… Olihan Rein tullut hänen luokseen sisimpine sieluineen jo ennen kun hän ensi kerran ajoi rattailla pihaan, — tunnusti Merete…
Ja he saapuivat kotiin kokonaista kaksi tuntia myöhemmin kuin muut — ja myöhästyivät illalliselta —
* * * * *
Elämä Vangenilla oli tullut omituiseksi pitkinä lämpiminä elokuun päivinä. Aamiaisen aikaan olivat nuo kaksi jo olleet aamukävelyllään kasteen vielä ollessa maassa.
Heillä olivat omat merkkinsä, Reinillä konttorinikkunasta, Meretellä arkihuoneesta tahi keittiöstä, siitä, oliko aikaa kohtaukseen puutarhassa marjapensasten luona. He kohtasivat toisensa kello 5:n aikaan iltapäiväauringon paisteessa ja kävelivät illemmalla virralle päin.
Joka aamu oli ikäänkuin heräämistä uuteen taivaaseen ja uuteen maahan, — maahan, jonka päivän täytti ennen aavistamaton sulo, jota ei oltu ennen koettu!
… Ja he tekivät kävelyretken Ra-tädin luokse, jolle Merete esitti "nokikolarin". — Ja Ra-tädin kasvot ihan säteilivät, ja hän kyseli Reiniltä salavihkaa niistä moldewigilaisista tiluksista…