"Minä en sitä muista", — kuiskasi Merete, — "kun näen sinut taas, — kun olet tässä luonani… Pidä vain mielialasi, — osaanhan minä puhaltaa, tiedäthän." —
Hetkisen kuluttua oli kaikki kuin poispyyhittyä ja unhotettua. Rein laski leikkiä ja nauroi Mereten kanssa ja nosti hänet korkealle ennenkuin riensi konttoriin.
Mutta nyt tiesi Merete saavansa varmasti itkeä monta kertaa. Mutta mitäpä siitä…
* * * * *
Sankowitz seisoi taas Vangenilla vanha, kuhmuinen hattu päässä, yllä kosteat vaatteet ja jalassa lokaiset saappaat, joita hän kuivasi etehisessä oleviin havuihin. Hän asetti märän, vuotavan pumpulisen sateenvarjon varovasti seinää vasten tervehtiessään Alidaa.
"Yksi kauhistava ilma tänä syksynä, — sataa niin paljon…
"Jaa! — ei olla monta jälellä jaloista Vangenin neitosista… Ei niin kuin viime jouluna, jolloin ne kaikki tanssivat siinä suuressa salissa. — Nyt on ommeltu morsiuslahjoja ja kerrottu on niistä kaikista uutisista, missä vain olen kulkenut, — joka paikassa. — Marianne-neito on niin plötzlich armollinen rouva suurella bruukilla!…
"Ja nuori Merete-neito, joka oli näin pieni," — hän näytti kädellään matalalle, — "kun ensi kerta näin hänet, on kihloissa ja menee pian naimisiin herra apulaisen Reinin kanssa…
"Barbara-neito —
"Ja Alida-neito itse —