— Täten oli yht'äkkiä avautunut koko toiveikas tulevaisuus — päästä hänen isänsä apulaiseksi Reinin jälkeen, — mennä naimisiin ja asua kotona Vangenilla kahdessa hauskassa päivän puoleisessa huoneessa, kuten isä ja äiti olivat ehdottaneet, kunnes hän voisi päästä valtionvirkaan…
… Alida ajatteli viime ja tämän vuoden tapahtumia, — — — ja tunsi olevansa hämmästynyt — ihmeestä! — —
* * * * *
Tuomari ja hänen rouvansa tahtoivat, että Reinille ja Meretelle pidettäisiin suuret häät, joihin heidän kaikki tuttavansa koko piiristä kutsuttaisiin. He olivat nyt saaneet kyllänsä "hiljaisista" häistä.
Välteltiin niin paljon kuin mahdollista puhua tahi keskustella näistä asioista Reinin läsnäollessa. He olivat huomanneet, ettei hän "samoin kuin muutkaan miehet pitänyt touhusta", kuten rouvalla oli tapana sanoa. Hän tuli aina hajamieliseksi ja pujahti tiehensä, kun vain satuttiin koskemaankaan niihin asioihin.
Monissa puuhissa tuskin huomattiin, että syyspäivät pimenemistään pimenivät ja lyhenemistään lyhenivät, niin että jo aikaisin iltapäivällä voitiin nähdä siellä täällä tulia tuikkavan alamaan taloista.
Ensi rekikeli oli jo mennyt, kun ylimääräinen kuorma kaikenlaisia häiksi tilattuja tavaroita saapui kaupungista eräänä rämyisenä päivänä.
Kun Rein välistä täydessä rauhassa sai tavata Mereten yksin ompelupöydän ääressä arkihuoneessa, istuutui hän hänen luokseen puhelemaan.
Reinin täytyi aina tarttua Mereten kauniisiin käsiin ja katsella niitä ja ranteita, "joita hän juuri nyt itse tarvitsi niin välttämättömästi pikku ompelukseensa", kuten Merete sanoi aina nauraen.
Ja kun hän eräänä päivänä taas otti ne, koetti hän sormustaan, jonka onyksikivessä oli pieni vaakuna, hänen sormeensa.