… Huurreaika on yleensä vuoden kaunein aika, arveli hän…

* * * * *

Häävalmistuksia tehtiin suurisuuntaisesti.

Keittäjätär, Teianin matami, oli saapunut ja saanut heti ohjeet rouvalta sekä käytettäväkseen tarveaineita, — juottovasikan, hanhia ja kanoja; — kaloja oli tilattu parilta kolmelta kalastajalta…

Keitettiin, valmistettiin, leivottiin ja paistettiin, ja Vangenin suuressa uunissa räiskyi tuli aamusta iltaan.

Ja kutsuja lähetettiin jo kahdeksan päivää ennen.

— — Jos piirikunnan perheet Barbara-neidon ja Marianne-neidon häissä niin sanoaksemme olivat olleet estetyt ilmaisemasta lämmintä, sydämellistä tahi kunnioittavaa osanottoaan tärkeisiin tapahtumiin Orningin perheessä, niin nyt oli sitä lujemmin päätetty ottaa vahinko takaisin.

Kaikki ikkunoilla olevat kukat saivat nyt kaatua saksien tiellä. Seppeleitä sidottiin, ja kokoonnuttiin yhteen punomaan pitkiä köynnöksiä kirkon alttarin ja vihkipallien ympärille.

Ja nyt, kun vihkiäisten piti tapahtua ylihuomenna, ajoivat ajoneuvot toistensa jälkeen seudun kaikilta tahoilta kirkonoven eteen tuoden suuret määrät kukkia ja vihreää koristeiksi ja mattoja lattialle.

Jännitys ja odotus oli suuri…