* * * * *
— — Välistä tunnen minä tuskallisesti ja vapisten, että olemuksella on tämä lanka minussa, — jokin kostolasku suvulleni, jonka se voi tempaista —
Lasken laskemistani: — isäni, isoisäni, isoisänisäni, laivuri, joka tuli rikkaaksi Englannin-matkoillaan… Minä olen viides… Mutta sitten? — onko yksi tahi kaksi polvea seitsemänteen?
— Mennään naimisiin ja vedetään muita samaan kiroukseen. — — —
* * * * *
Tänä iltana ollessani ulkona yksin… kuului taas se ääni, — ikäänkuin, olisi jotakin jyrähtäen vyörähtänyt syvällä maan uumenissa — tahi minussa itsessäni… Tunne oli samanlainen kuin maanjäristyksen tapahtuessa kuuluu olevan, — kaikki epävarmaa, horjuvaa, irtonaista…
Ja säikäyksissään rupesi kuu luomaan irvikuvia…
Maaperä huutaa salaperäisin äänin ikäänkuin jostakin salaperäisestä maailmasta… Nimi kaikuu syvällä alhaalla…
Tuossa nousee ikäänkuin varjo, joka tahtoo tarttua minuun. — Hän, se toinen, kynsiniekka…
Kosto on kypsä ja on taas päässyt valloilleen!