Äkkiä virtasi veri kasvoihin, ja hän tarttui otsaansa — Rein, — Rein, — hän ei saisi enää koskaan nähdä häntä…
Ei koskaan! — Ei koskaan!
Hän kaatui takaperin tuoliin hurjasti kirkaisten. — — —
* * * * *
— Tuomari ja hänen rouvansa olivat kävelleet edestakaisin koko illan kuulostaen ja pitäen silmällä oven raosta näkyvää valoviirua.
Portaita ylös kohosi säveliä, — etäisiä, tukahdutettuja pitkäveteisiä akordeja pianosta, jonka ääressä Sankowitz istui yksin soittaen koraalia, hiljaisten pikasananviejien kiitäessä ääneti pimeässä ympäri paikkakuntaa.
Äkkiä kuului Mereten valitushuuto.
He löysivät hänet tunnottomana, ja tuomari kantoi hänet hänen makuuhuoneeseensa. —
Seuraavana päivänä oli Meretellä kova aivokuume. —
Epiloogi.