"Sitä juuri tahdoin kysyä sinulta, isä", — sanoi Alida, joka seisoalta löi muutamia ääniä vanhan nuottilehden mukaan. — "Mitä sitten tulee?… Tästä on kokonainen kulma reväisty pois."
"Niin, katsos." — Tuomari istahti pianon ääreen ja antoi sormiensa lipua etsien koskettimilla. — "Tämä on kaunis — jumalallisen kaunis"…
Hän soitti ja syventyi kappaleeseen yhä enemmän Alidan ja Mereten seisoessa kumartuneena hänen vieressään.
"Niin, niin se on!" sanoi Alida. "Minusta tuntuu kuin tuntisin sen niin hyvin; — olen kai kuullut sen hyvin pienenä ollessani."
"Olet kyllä; — se oli Falben aikaan, jolloin meillä oli kvartetti.
Soitamme sen tänä iltana viululla ja pianolla, sinä ja minä —"
Hän rimputti vielä kerran revityn kohdan —
"Kas näin! — näin — Tässä se on — se pieni hauska käänne…"
Hän käänsi päätänsä kasvot loistaen…
"No, Marianne, et kai ole vielä vienyt pois voileipiäni…
"Kyllä kai hän suoriutuu siitä huomiseksi", — virkkoi hän, nousten pianon äärestä. "Menen konttoriin rohkaisemaan häntä vähän, — saamaan hänet innostumaan. Totta tosiaan, mitään ei ihminen tee haluttomasti… Hänellä on tietysti koko pesä päässä… Onhan hänellä rajaton kyky! Ja olisihan liikaa vaatia hänenluonteistansa miestä istumaan kiinnimuurattuna konttorituoliin vuosi läpeensä pääsemättä välillä jaloittelemaan" — —