Rouva seisoi ikkunassa ja katsoi miehensä jälkeen, kun tämä kevyesti juosten kiiruhti pihan poikki konttorirakennukseen. Hän pudisti päätään:
"Orning sinä, Orning", — mutisi hän…
"Kuinka sinä keksit sen vanhan laulunpätkän?"— sanoi hän äkkiä, kääntyen tutkivasti katsomaan Alidaa.
"Mutta sehän on eräs Haydnin menuetti, äiti!"
"Niin, mistä minä tiedän, mikä se on, lapseni. — No, lähdetään nyt katsomaan miltä malli kankaassasi näyttää, Eufemia…"
* * * * *
Viimeinen auringonsäde oli sammunut erääseen suuren, harmaan tuomarintalon yläkerroksen ikkunoista. Dian varjot lankesivat mustina ja pitkinä rakennuksista ja heinäru'oista niitylle, kun heinäväki tuli illalliselta kyökistä ja läksi menemään eri polkuja pitkin kukin kotiinsa torppaansa.
Pari tyttöä väänsi vettä kaivosta ja kaatoi kapallisen toisensa jälkeen saaviin, jonka sitten kantoivat korennolla kyökissä ja navetassa oleviin vesiammeisiin; ja halkovajassa alkoi uuttera halkojen hakkaaminen seuraavaksi päiväksi.
Pari konttoristia asteli piippuineen puolihämärässä tiellä…
Etehisen ovesta tulivat Alida ja Merete, juosten nopeasti perätysten rappusia alas. He olivat kumpikin taholtaan ikkunasta huomanneet kasvattisisarensa Barbaran mäessä lautturintuvan luona. Hän oli ollut joen takana Opsaetissa asialla.