Alida saapui ensimäisenä hänen luoksensa, koska hän oikasi suoraan vasta niitetyn niityn poikki, mutta hetken kuluttua oli jo Meretekin kasvattisisarensa toisessa käsivarressa.
"No, kuinka Randi voi?" sanoi Alida, nykien innokkaasti kasvattisisartaan.
"Saammeko viinimarjoja, Barbara?" — kysyi Merete ja nyki häntä toisesta käsivarresta.
Barbara kääntelihe hänelle tehtyjen kysymysten johdosta neuvottomana vuoroin toiseen, vuoroin toiseen päin. Hän oli paksu, lihava ja pyöreä, aivan toisellaista perherotua. Hän näytti hyväntahtoiselta ja käytännölliseltä. Silmät olivat hänellä pienet, siniset ja vilkkaat.
"Tietysti, tietysti, niin paljon kuin äiti tahtoi saadakin vieläpä enemmänkin, jos hän vain tahtoo? Olihan luonnollista, että meidän lukuisat kesävieraamme olivat tyhjentäneet puutarhamme, arveli Opsaetin muori… Mutta maksaa niitä emme suinkaan saa. Tietysti saa äiti antaa hänelle siitä jonkin lahjan, — muutamia pullollisia marjaviiniä tahi muuta sellaista. — Minulle tarjottiin illalliseksi kahvia ja leivoksia, joita oli jäänyt tähteelle häistä."
"Entä Randi? — kuinka hän voi, — oliko hän tyytyväinen?" — uteli
Alida.
"Kysyin häneltä", — uskoi Barbara heille — "kun Opsaetin muori oli mennyt puuroa keittämään illaksi, millainen hänen Torsteninsa oli, oliko hän kiltti?" — "Oh, hän on samallainen kuin muutkin", vastasi Randi. "— Miehet eivät kai ole parempia"… kertasi Barbara veitikkamaisesti.
"Sanoiko hän niin?" huudahti Alida erittäin mielenkiintoisesti, — "hänet kun houkuteltiin ja pakotettiin ottamaan tuo äytäri! — Tiedän Randin pitäneen Knut Raalienista aina siitä asti, kun pääsimme yhdessä Herran Ehtoolliselle… Mutta ne rahat!" — huusi hän hillityllä kiivaudella.
"Ja voitteko uskoa, kuinka uteliaita ne olivat kuulemaan uudesta apulaisesta, — kenen hän saa, — Mariannen vaiko Femian…"
"Eu-femian", puuttui tämä puheeseen rappusilta, jossa hän istui saaliinsa kääriytyneenä. "Tiedäthän etten minä pidä siitä, että minua kutsutaan Femiaksi!"