Hän hämmästyi vähän, nähdessään Femian avaavan oven, mutta vetäytyvän heti takaisin, vilkaistuaan nopeasti huoneeseen. Hänen päässään oli olkihattu ja kädessä pitkät nankinihansikkaat sekä käsivarrella kori.
— Vähän myöhemmin oli apulainen, Dyre Rein, asetettu illallispöytään Alidan ja Henschienin väliin, joka juuri oli esitelty hänelle. Vanha konttoristi istui kumaraselkäisenä, hillitysti räpytellen pieniä pyöreitä linnunsilmiään ja heittäen välistä epäluuloisen syrjäkatseen uuteen esimieheensä, ikäänkuin varuillaan mahdollisilta sekaantumisilta toimivaltaansa.
Hänen alapuolellaan istui Kvigstad, jonka terävät harmaat silmät ehtivät joka paikkaan, varovasti mitaten uuden apulaisen sanojen ja liikkeiden syvyyttä. Hänen kasvoillaan oli tänä iltana omituinen ilme — kaiken sen jälkeen, mitä oli tapahtunut, — ja hän sormieli Alida-neidon helmikorko-ompeleista serviettirengasta, joka sattumalta oli kierinyt pöytäliinan yli. Ja hänen alapuolellaan taas istui pikku Schmidt silmät tähdättyinä puuroon ja huomio jakaantuneena kahden ihanteensa, tuomarin ja Kvigstadin välille, — kuinka vastatullut vaikutti edellinen, ja mitä jälkimäinen hänestä arveli. Sitä paitsi oli nuori konttoristi syvästi rakastunut kaksikymmenkahdeksanvuotiaaseen Marianneen, joka istui häntä vastapäätä pöydässä, ja oli tätä nykyä kauhean mustasukkainen tämän naapuriin Augustinuseniin, jota Marianne oli kunnioittanut seurallaan kävelyretkellä kahtena iltana perätysten. Marianne ei juuri ollut kaunis, mutta sellainen vartalo! — ja hänellä oli niin ihastuttava käynti, — hän oli niin lempeä ja osanottavainen ja hauska…
Barbara oli hyvin kiintynyt apulaiseen. Hän silmäili häntä uteliaana vilkkailla, käytännöllisillä silmillään ja teki huomioitaan… Apulaisella oli niin suuret kauniit sarvinapit kiinninapitetussa nutussa — ja suuri silkkiliina solmittuna taiteelliseen solmuun paidankauluksen alle… Mustat kulmakarvat olivat vinossa nenää vasten… Hänellä ei ollut sormusta kädessä, — ei ollut kai kihloissa. Nyt teki hän voisilmän puuroon ennenkuin kukaan hänelle tarjosi!…
— "Ja tässä on meidän nuorin tyttäremme…" sanoi rouva, kun Merete tuli sisään ja asettui nopeasti kumartaen äidin viereen pöydän päähän.
"Tulet myöhään, lapsi!"
"Minun täytyi lopettaa marjain puhdistaminen", — sanoi hän puolustellen, saaden vaikeasti sanat suustaan.
"Ja nyt saat ottaa kiinni meidät muut… Kas tässä, tyttöseni;" — rouva ojensi hänelle lautasen, jossa oli vain pieni annos ruokaa; hän oli huomannut, kuinka kalpea ja raukea tytär oli.
"Ja meidän puolella maata ette siis ole koskaan ennen ollut?" — sanoi hän sitten Reinille, kääntääkseen hänen huomiotansa toisaanne.
"En, kotini on melkein meren rannalla… Mutta eikö rouva tahtoisi antaa minulle vielä annoksen puuroa?" keskeytti hän. Hän oli ihmeteltävän nopeasti tyhjentänyt lautasensa.