"Minua ilahuttaa, että teillä on niin taloudellisia ominaisuuksia. Te pidätte siis puurosta?" kysyi rouva hymyillen.
"Kyllä, rouva, — lähinnä kaikkea muuta ruokaa", selitti hän tyynesti — "ja kun ei ole syönyt sitten aamun, niin esiintyy ruokahalu parhaassa valossaan."
Merete avasi silmänsä selkosen selälleen ja häneltä pääsi miltei kuuluva helpotuksen huokaus.
Hämmästyessään puhkesi hän äkkiä hillittömään nauruun. E-e-e-i, mietti hän hämmästyneenä, — se oli taaskin aaveiden näkemistä!…
Rouva katsoi hämmästyneenä häneen. Mikä vaivasi tyttöä, joka muuten oli niin luonnollinen ja tasainen?…
"Niin, katsos Merete", — puuttui puheeseen tuomari, — "äiti rupesi jo iloitsemaan luullessaan saaneensa mahtavan tilaajan puurovadille."
Merete ei voinut hillitä itseään; helähti vielä kerran pidätetty nauru: — kyömynenäiset kasvot! ja pilkallinen sointi äänessä… ja nyt ryhtyi hän reippaasti ja ruokahalulla toiseen puuroannokseen…
Oh, — ja kuinka hän oli esiintynyt hänelle oikeana kauhistuksen henkenä!…
Mutta nyt täytyi hänen tuontuostakin salaa katsoa häneen hänen siinä istuessaan, kastaessaan puuroa maitoon ja niellessään, — tukka riippuen aina käsiselälle asti hänen viedessään lusikkaa suuhun… Hän pyöräytti joka kerran pyöreätä mustaa päätään jyrkästi puhuttelemaansa henkilöä kohden, ja Merete huomasi hänen vilkaisevan nopeasti Eufemiaan, joka oli alkanut silloin tällöin lausua jonkin sanan keskusteluun, nojautuen huolettomasti tuolin selkänojaan.
Ja ainakin pari kertaa suuntautuivat apulaisen silmät, valon välähdys silmäripsien alla, Marianneen, kun tämä tyttären lailla leikillä ilmoitti isälleen, että saadaan sitä vielä jotakin puuronkin jälkeen. Näytti siltä kuin apulainen olisi hämmästynyt hänen ulkonäöstään…