Pienet lautaset, joilla oli leikattua lihaa, sylttyä ja lohta, lähetettiin nyt kiertämään pöytää, ja pikku Schmidt tiesi, että rouvan silmät valvoivat häntä, katsoen unhottiko hän käyttää voi- tahi juustoveistä, jotka olivat vieressä.
Uusille konttoristeille oli rouvan tarkka kasvatusmenettely hyvin kuuma kiirastuli, ja hän katsoi arastellen, kuinka uusi apulainen, ikäänkuin rouvaa ei olisi ollutkaan, varusti itsensä suolalihalla, niin että lautanen puoliksi tyhjentyi, sekä teki sitten ankaroita hyökkäyksiä juustoa vastaan, joka oli vielä käsin koskematta.
Inger-kyökkipiika tuli ovesta ja Ajax tunkeutui kuten sen tapa oli irti ollessaan, hänen jäljissään. Se meni suoraan Reinin luo ja nuuski ja nuoli hänen kättään, jota hän puhuessaan piti riipuksissa sen kuonon edessä, kiinnittämättä koiraan sen enempää huomiota.
Vähitellen alkoi hän hymyillä Barbaralle, jonka tutkiva ja ihmettelevä katse herkeämättä oli kiinnitetty häneen. Tuo Ajaxin kohteleminen oli suuresti huvittanut häntä aina apulaisen tulosta asti.
Eufemia virkkoi takakenossa istuen muutamia sanoja Ajaxin epäkohteliaasta vastaanotosta…
"Mutta että te rohkenitte mennä sen luokse!" — sanoi Barbara innokkaasti. "Se on todellakin purrut kerran. Me pidämme sitä aina vitjoissa mätäkuussa."
"Ajax on rehellinen koira, huomasin sen heti. Päästin sen vitjoista, ja sitä se häpesi", selitti Rein… "Teidän poikanne Claes, meriupseeri, näytti minulle mainion jahtikoiran täältä", — sanoi hän kääntyen tuomariin. — "Suomalaisrotuinenko?"…
"Vai niin, tunnetteko Claesin?" puuttui rouva puheeseen.
"Olemme matkustelleet yhdessä meidän puolen vuonoseuduissa mittausmatkoilla."
"Oliko hänellä viulu mukanaan?" kysyi tuomari.