"Minun mielestäni ei lainkaan sovi, että te soitatte heti ensimäisenä iltana, kun uusi apulaisesi on täällä, Orning", — sanoi hän. — "Eikö sinunkin mielestäsi olisi paras viedä hänet heti konttoriin ja näyttää hänelle se niin kauan kun on valoisaa, niin tietää hän, mihin hänen on huomenna mentävä."
Tuomari otti nuuskarasian liivintaskusta ja napautti pari kertaa kiivaasti sen kanteen. Hän näytti olevan kaikkea muuta kuin huvitettu ajatellessaan täytyvänsä taas mennä konttoriin erittäin ankaran päivän jälkeen ja saada "hyvä ilta", jonka hän oli luullut varanneensa itsellensä, turmelluksi.
Hänen mielialansa ilmeni murinana "hm — rrr…", jolla hän äkkiä keskeytti vaimonsa, ja hän pyysi kevyen kohteliaasti Reinin seuraamaan mukanaan katsomaan konttoria…
— Tuossa käveli Augustinusen ja tuolla oli Schmidt pihalla. Edellinen käveli edestakaisin tien yläosassa portin luona, toinen taas oli vaatimattomammin valinnut itselleen navetan ajosillan ja heinävaunujen välisen paikan. Kvigstad taas oli katsonut hyväksi kolmen rasittavan vuorokauden perästä kaivaa väsyneet jäsenensä heinävaunujen syvyyteen odottamaan tähtiä.
Kumpikin näytti ikävystyneeltä ja tyhjältä. Marianne-neidolla oli talousviikko, sen he tiesivät, eikä näyttänyt lainkaan siltä kuin hän tulisi ulos tänä iltana. Omituisen sielun magnetismin vaikutuksesta, ehkäpä saman ajatuksen vetäminä lähenivät nämä molemmat kilpailijat toisiaan samassa määrässä kuin toivo sammui…
Tuolla istui Eufemia saalissaan rappusilla, leikkien sulkapallolla — viskasi sen ilmaan ja tapasi kiinni joko raketilla tahi kädellä.
Rappusten juurella jutteli ja vitsaili Barbara vanhan Henschienin kanssa, joka oli istunut tikapuiden puolapuulle. Merete taas puuhasi edestakaisin puutarhanportista, kantaen aina täysinäisen ruiskukannun äidille, joka kasteli kukkaislavoja.
Eräässä toisen kerroksen etehisen ikkunoista näkyi Alida mietteissään lukevan sulhaseltaan Grothilta tullutta kirjettä…
… Konttorin rappusilla puheltiin innokkaasti, ja ikäänkuin vapautuneena raskaasta taakasta tuli tuomari Reinin seurassa pihalle.
Hän pysähtyi ja näytti virkistyneen, — katsoi ympärilleen ja hengitti heinän tuoksua kasvavalla mielihyvällä…