Sulkapallo putosi rappusille ja Rein otti sen ja antoi Eufemialle.
"Sulkapalloa en ole pelannut koskaan", sanoi hän ja otti toisen raketin penkiltä.
Hän otti Eufemian hiljaa heittämän pallon rakettinsa lyönnillä vastaan.
Välipitämättömästi antoi Eufemia pallolle iskun takaisin häntä kohden.
Parin yrityksen perästä onnistui Reinin alhaalta antaa pallolle niin sopiva vauhti, että Eufemia istualtaan penkiltä voi sen tavata ja lennättää hymyillen takaisin hänelle yhä kauemmaksi pihalle. Vaihtelevalla onnella kehittyi sulkapallonvaihto molempain ollessa äänettöminä — Reinin innokkaasti koettaessa oppia tätä uutta taitoa. Hänen sulkapallonsa lensi yhä ylemmäksi ja sattui yhä varmemmin Eufemian kasvoihin ja syliin. Eufemian annettua kelpo iskun, lensi sulkapallo aina kaivolle asti, jonne Merete juuri riensi ruiskukannuineen.
"Oh, te 'nuorin'… ja naurava… heittäkää tänne sulkapallo!" — huusi
Rein innoissaan.
Merete otti pallon nopeasti maasta ja lennätti sen häntä kohden. Mutta äkkiä tuli hän hehkuvan punaiseksi ja kääntyi kyökkipiian puoleen, joka juuri nosti vettä kaivosta.
"Täyttäkää ruiskukannu, Malene, ja viekää se äidille!" Hän pudisti vesipisarat esiliinastaan, ja astui arvokkaasti pihan poikki rappusille, jossa Rein seisoi kuivaten otsaansa ponnistelun jälkeen, ja sanoi miltei alentuvasti: "Nimeni on Merete, — Merete Orning, — Merete-neito!"
"Mitä ihmeitä, — Merete!… Oli kerran kuningatar, jonka nimi oli Merete", — sanoi hän kumartaen. — "Harvinainen nimi… nimi, jota ei helposti unhota. Sitä tulee kantaa arvokkaasti!"…
"Nyt olemme kastelleet kaikki kukkaislavat, Eufemia", — keskeytti
Merete, näyttäen kosteata esiliinaansa…