Vierasvarainen ilme tuli ankarammaksi, ja hän naputteli pelipöytää hoikilla keltaisilla sormillaan, joissa säteili jalokivisormuksia.
"Isä ja äiti olivat sangen ystävällisiä salliessaan teidän tulla tervehtimään vanhaa tätiä", kuului sitten. "Viime käynnistänne onkin totta tosiaan niin pitkä aika, että minä sen jälkeen voisin olla sekä kuollut että haudattu!"
"Siitähän ei ole kuin kolme sunnuntaita", väitti Merete.
"Entä isä? — eikö hän maininnut mitään tännetulostaan?… Hänellä on kai esteitä", kuului terävästi.
"Hän puhui jotakin, että hän aikoo tehdä tänne ratsastusretken tänään iltapäivällä", — selitti Alida, — "mutta minä en tiedä varmasti" —
"Vai niin, — et tiedä varmasti, et vainen…" kuului terävästi. — "Entä Groth… oletko kuullut mitään hänestä?… Hän puuhaa kai tehtaan ottamista huostaansa? Eikä häiden aikaa vielä ole määrätty? — Vai niin!… Ukko tekee verukkeita minkä voi päästäkseen luovuttamasta valtaa", — sanoi hän nyökäyttäen päätään.
"Ja tämä on uusi apulainen, herra Rein", — keskeytti hän puheensa, nousten puoliksi ylös ja ojentaen kätensä. —
"Niin, ota nyt paikka… tuolla sohvassa, Marianne!" — sanoi hän määräävästi, "ja sinä, Alida, toisessa nurkassa… Eufemia tässä nojatuolissa. Ja te, Kvigstad, muutatte kyllä tämän tuolin pöydän ääreen… Tuo paikka tuolla on teille, herra Rein — niin tiedän, missä te kukin olette", — sanoi hän nauraen… "Niin, pikku Mereteä ei maksa vaivaa kiinnittää mihinkään, hänenhän täytyy juosta ympäri katsomassa kaikkea ja olla tädin sanansaattajana."
"Kiitos, rouva", sanoi Rein. — "Mutta saanko luvan istua täällä ikkunan luona?"
"Saatte kyllä! Älkää toki luulko joutuneenne minkään vallanhimoisen metsännoidan luo", sanoi hän leikillisesti.