"Ei toki, Thomas, siihen he ovat liian järkeviä. Pikku Merete mahdollisesti voisi niin tehdä vielä. — Syö nyt — syö nyt!…"
Tuomari tyhjensi ajatuksissaan teekuppinsa ja söi kermakakkunsa.
"Niin, nyt täytyy minun lähteä!" sanoi hän, keskeyttäen hajamielisyytensä, ja nousi ylös.
"Sinä olet aina ollut kuin mikäkin mätämuna, Thomas", — mutisi Ra-täti. — "Tervehdi Bolettea… ja varo Figarota. Tiedäthän, että se on vauhko." —
Tuomari nyökäytti päätään. Hän ymmärsi aseman, — kuinka hänen vaimonsa ja Ra-täti haetuimmalla tavalla koettivat pysyä loitolla toisistaan kaikenlaisilla mahdollisilla kohteliaisuuksilla. He tunsivat molemmat, että heidän pyöränsä takertuisivat toisiinsa heti kun joutuisivat samaan huoneeseen. Ra-täti oli jo monet vuodet korkean ikänsä tähden ollut estetty matkustamasta Vangenille, samalla kuin Bolette teki tavanmukaisen vuosikäyntinsä Ra-tädin luokse neuvottelemaan perheen eri asioista hänen nimipäivänään kevätpuolella. — — —
Renki talutti Figaron rappusten eteen, ja tuomari helpotti satulavyötä sekä tarkasti että mahahihna oli kyllin kireällä… "Puhhuh"… puhkui hän, päästyään satulaan… "Tässähän istuu erinomaisen hyvin!"
"No, no, no, Figaro, — eikö äksyys vielä ole lähtenyt!" kuului sitten, kun hän näpäyttäen ruoskalla vikuroivaa hevosta ajoi portista, nyökäyttäen päätään aidan yli puutarhassa olevalle seurueelle…
— — — Merete tiesi, että metsässä aidan toisella puolella oli kypsiä taikinamarjoja, ja hän oli katsonut hyväksi lähteä harhailemaan omin päin.
Niitä kasvoi halkeamissa ja louhikoissa ja ne houkuttelivat.
Ja yhä useampia hän löysi mitä pitemmälle tunkeutui syvennyksiin.