"Kunpa nyt vain isä voisi antaa anteeksi puutarhan, Kvigstad!" avasi hän vihdoin huolestuneen sydämensä Kvigstadille. "On niin ikävää, kun hän jostakin pahastuu… Näyttää aivan siltä kuin se olisi kokonaan hänen luonnettaan vastaan, — hän, joka muuten voi ihastua kaikkeen."
"Niin, jospa olisi minun vallassani keventää jotakin teidän huolistanne, Alida-neito, niin!"…
Hän tunsi, että se suoraan ilmeni hänen äänensävystään ja sentähden toivotti hän hyvää yötä.
Tuo tuttavallisuuden purkaus Alidan puolelta — —
Alida-neito oli hänen naisellisen puhtauden ja täydellisyyden ihanteensa, — joka suhteessa tavalliselle konttoristille saavuttamaton; — ja melkein puomilla erotettu kaikista hänen kunnianhimonsa ilmalinnoista, kun Ra-täti oli saanut hänet kahlehdituksi Grothiin, tuohon rikkaaseen, mutta joka suhteessa häntä mitättömämpään tehtaanomistajan poikaan…
— Merete oli kävellyt vihaisena, kunnes hän äkkiä huusi Reinille:
"Hyi, — te olette ilkeä ihminen… en voinut mennä nukkumaan ennenkuin sain sen teille sanotuksi!
"Hyi"… kuului hänen liikutettu äänensä, kun hän katosi eteisen ovesta.
* * * * *
Tuomari seisoi seuraavana aamuna neuvottomana rappusilla…