"Mitä… eihän, — eikös äiti tahdo sitä pois otettavaksi?"
"Hoh, jokin herra Dyre, Dyre Rein", — veti Alida pitkään. "Äiti sanoi, että hänen käytettäväkseen asetetaan vielä eräs suurista vaatekaapeista oven ulkopuolelle. Hänellähän voi olla kiväärejä ja metsästystarpeita ja muuta sellaista säilytettävänä…"
"Näyttepä saaneen täällä kaikki hyvin sieväksi", kuului äkkiä kolmannen sisaren ääni.
"Ei, mutta sinäkö siinä olet…" — huudahti Merete hämillään. — "Sait minut aivan pelästymään, Marianne! Sinun teitäsi ei koskaan huomaa."
"Olen ajatellut sitä pientä tupakkapöytää, joka on mankelihuoneen vieressä olevassa kopissa vanhojen rukkien joukossa. Luulisinpä sen hauskentavan täällä vähän", huomautti Marianne, silmäiltyään huonetta.
"Mutta eihän hän polta lainkaan tupakkaa", sanoi Merete.
"Mistä sen tiedät?"
"Hänen isälle lähettämistä kirjeistään. Tunnen aina tupakkamiesten kirjeet hajusta."
"Ohoo! — Oletpa totta tosiaan ollut utelias", — virkkoi Marianne ja katsoi tutkivasti häneen. Hänen omituisen värittömien, rokonarpisten kasvojensa silmät pienenivät tällöin kapeiksi viiruiksi. — "Kunhan kerran tulee järkeä tuohon nenään, joka ei jätä mitään nuuskimatta, niin voi lapsesta tulla sangen vaarallinen, Alida!" — sanoi hän leikillisesti.
"Mutta minäpä tiedän muuta, joka voidaan asettaa tänne", sanoi Merete riemuitsevasti ja oli samassa jo poissa huoneesta.