— — Painostavan harvasanaisuuden vallitessa kun oli nopeasti syöty ateria, korjasivat sisarukset ruokaa pöydästä päät yhdessä…
"… En ole koskaan nähnyt äitiä niin kohteliaana Sankowitzia kohtaan, Alida!" kuiskasi Merete. "Hän tarjosi hänelle ruokaa ja kehotti häntä syömään ja pyysi Ingerin panemaan kuntoon keltaisen kammarin sen sijaan että olisi makuuttanut häntä Schmidtin ja Augustinusenin huoneessa kuten tavallisesti. Isä kääntelihe ja vääntelihe ja katsoi toisaalle; hän ymmärsi että nyt hyvitetään… Mutta kun isä sitten äkkiä pyysi Sankowitzin jäämään taloon jouluun asti, niin kääntelihe ja vääntelihe myös äiti" — nauroi Merete, — "ja näytti kovin nolostuneelta. Sitä ei ole isä koskaan ennen tehnyt ensin puhumatta äidin kanssa asiasta —"
"Ja että konttoristien sitten pitää istua pöydässä ja huomata että jotakin on nurinkurisesti", lisäsi Eufemia, — "ja tuo sietämätön Rein rohkenee tehdä häpeämättömiä huomautuksiaan… Tästä puoleen en aio enää katsoakaan häneen, — enkä olla kuulevinanikaan mitä hän sanoo!" — purki hän pahaa tuultaan.
"Sitten täällä tulee oikein hauskaa", arveli Merete. "Isä ei kuule mitä äiti sanoo, emmekä me taas kuule mitä toiset sanovat, — jokainen puhuu itsekseen! — Kerran ei isä koskenut viuluun kuuteen viikkoon, muistatteko, kuinka kauheata täällä silloin oli — aivan kuin kuollutta."
"Tuolla seisoo äiti yhtä tyynenä tarkastellen puutarhanaitaa, kuinka pitkälle se on edistynyt tänään", sanoi Marianne hymyillen. "Hän ei tahdo jättää sitä kuitenkaan keskentekoiseksi…"
Arkihuoneesta kuulivat he jo Sankowitzin soittavan muutamia juoksutuksia pianolla ja rupeavan haaveilemaan…
He hiipivät huoneeseen toinen toisensa perästä.
Tuomari oli vetänyt nojatuolin huoneen pimeimpään nurkkaan, ja välistä hehkui lähellä lattiaa pitkä merenvahapiippu, kun hän vaivuttuaan unhotuksen helmoihin, taas muutamilla syvillä vedoilla antoi eloa siihen.
Sankowitz oli omituinen tänä iltana.
Pianosta läksi ihmeellisiä fantasioja tänään. Hän oli aivan unhottumaton istuessaan siinä ja hyräillessään mahdottomalla äänellään ja säestäessään hyräilyään — — surullisia, slaavilaisia luonnonsäveliä, valittavia, kaihoavia…