Vaikka Sankowitz itse tuon tuostakin oli jonkin verran "scbrechlich" perusteettomien mielenpurkaustensa ja Puolaa koskevien jankutustensa tähden, — niin oli hän kuitenkin erittäin sopiva mies olemaan talossa juuri nyt tähän pahanilmanaikaan.
Niinä soittotunteina, joita hän antoi tyttärille aamupäivisin, tiesivät he yhtä varmasti kuin että kello löi yksitoista, että nyt tulisi tuomari ovesta ja pysähtyisi vähäksi aikaa pianon ääreen kuuntelemaan mitä he soittivat. Ja sitten johtui hänen mieleensä soittokappaleita, joista hänen täytyi tehdä vähän selvää muutamia kertoja näppäimiä koskettamalla. Kellon lyödessä puoli kaksitoista hätkähti hän ikäänkuin olisi kaikki katkaistu veitsellä, ja hän astui nahkakalosseissaan varovasti tunnustellen lokaisen ja rapakkoisen pihamaan poikki.
Ilma oli sateinen ja kolakka; herkeämätön syyssade rapisi lakkaamatta maahan. Tynnyrit olivat sadevettä täpösen täynnä kattokourujen alla, ja vesi nousi korkealle ojissa. Purot tulvivat koskenaan, niin että myllynpyörät pääsivät liikkeelle ja hautautuivat valkeaan vaahtoon.
Halkokuorma toisensa jälkeen ajaa jyrisi metsästä pihalle lyhyinä, hämärinä päivinä, ja halkopinot kasvoivat kasvamistaan vajassa talven tarpeeksi. Harmaana roiskuneesta tieloasta pysähtyivät ajoneuvot konttorinoven eteen, ja jaloista siirtyi loka edelleen rappusille.
Tuomari jatkoi yhä aamuratsastuksiaan Figarolla, — nyt kuitenkin paksu nuttu yllä ja jalassa pitkät ratsastussaappaat. Puutarhanaita oli yhä edelleen ilmaa hänelle, samoin kuin hänen korvansa olivat kuurot rouvan huomautuksille ja lausunnoille. Kun välttämättömästi tarvittiin rahaa, sai se tyttäristä, jolla oli talousviikko, mennä hänen luoksensa konttoriin sitä pyytämään. Tänä sateisena aikana saattoi Rein tulla kotiin läpimärkänä öisin kello kahden kolmen aikaan mukanaan forelleja, joita hän oli pyydystänyt jostakin etäisestä metsäjoesta, ja toisina aamuina toi hän ennen konttoriaikaa lintuja tahi jäniksiä keittiöön. Silloin sitä mentiin aika kyytiä pyssy kädessä ja koira mukana mäkien ja harjujen poikki. Niin että milloin hän oikeastaan nukkui, sitä —. Millainen ruumis hänellä mahtoikaan olla!…
Mutta konttoriajasta piti hän tuiki tarkasti huolen, kilpaillen siinä suhteessa Henschienin kanssa. Ja kuitenkin, — Henschien väitti yhä vain, ettei Rein ollut toimimies, — se oli tunneasia se! Mutta hänellä oli todellakin hyvä pää, niin että hän voi suoriutua myös siitä, niin että hän välistä saattoi kiihottaa Kvigstadin kunnianhimon tekemään ihmeitä. Mutta hänen ajatuksensa eivät oikeastaan olleet siellä, vaan metsissä ja joissa. Niin että kun hän istui mietteissään, ajatteli hän kyllä enemmän metsoja ja forelleja kuin lakikirjaa, — ajatteli minne lähtisi, kun hän illalla illalliselle tulematta meni ruokahuoneeseen ja sai voileipäkäärön mukaansa.
* * * * *
— Näin syksymyöhällä oli rouvalla ja tyttärillä yllin kyllin tehtävää ja järjestettävää ja valmistettavaa ennen joulun ja talven tuloa.
Pitkä punaiseksi maalattu kyökinpöytä oli täpösen täynnä monina ruoka veroina talon torppari väkeä, suuria ja pieniä. Liina oli kuivattu ja häkilöity, vilja oli puitu riihessä. Ja nyt kuului päivät pitkät jyrinää, kun perunoita ajettiin kotiin ja kaadettiin kellariin.
Yhden tyttäristä hoitaessa talousviikkoa, istui kaksi toista vuorotellen kangaspuissa valmistamassa ristikkoista kaunista puolivillaista talvileningeiksi. Toiset saivat huolekseen kaikki ulkotyöt sekä kynttilänsydänten valmistamisen — paksut käytettäväksi huoneissa ja ohuet lyhtyihin ja ulkotarpeisiin — lähellä olevaa suurta kynttilänkastamista varten.