"Niin kukapa tuntee kaikkia elämän salaisia voimia", sanoi tuomari.
"Katsokaa tuonne"… Rein laski äkkiä kätensä Jessin olkapäälle, — "tuota harmaata tuolla!… Näettekö, — tuolla luuvan ovella… nyt se liikkuu. — Eikö näytä siltä kuin siellä kävellä tassuttelisi pikkuinen ukko?… Näettekö, — on kuin sinervä hohde ympäröisi sitä lumisateessa… Katsokaa nyt", kuului innokkaasti… "nyt se hiipii pois — pimeään —"
"Niin, mutta mikä se oli?"… sanoi Jess hätkähtäen. "Se oli todellakin jotakin!"
"Niin, kyllä se oli varmasti itse joulutonttu!" — huudahti Barbara vakuuttavasti.
"Oh, se ei ollut kerrassaan mitään!" sanoi Merete halveksivasti.
"Ei, se ei ollutkaan mitään — tällä kerralla", — virkkoi Rein kuivasti. "Minua halutti vain tehdä pieni koe, — tutkia kaupunkilaisten verta."
"Saakeli vieköön", pääsi Jessiltä puolikiukkuisesti — "luulenpa totta tosiaan, että nuo vanhat renkitupajutut voivat hämmästyttää!"
"Siinä nyt näette, ettei se vaikuta yksin Randiin ja Andersiin", — arveli Rein.
Naurettiin ja laskettiin leikkiä siitä, että oli nähty joulutonttu, ja sitten pistäydyttiin tallissa, jossa Figaro ja Iso-Rusko tömistelivät ja hirnuivat ilosta hinkalon ääressä päivällä suorittamansa kuuden peninkulman juoksun jälkeen syvässä lumessa.
Ruokasalissa oli jo riisiryynipuuro juhlakatteisella pöydällä.