luki hän juhlallisesti kirjoituksen haarikan kustakin juovasta. "Se on vanha perintökalu… Isät ovat alkaneet aikaisin tirkistää haarikkaan, ymmärrätkö, Gaarder."
"Niin", — nauroi tuomari; — "voidaan periä vaikka mitä muuta, mutta ei kokemusta."
"Entä mitä toiveita meillä on joulutanssiaisista, vierailuista ja muusta sellaisesta, Eufemia, — Merete, — Barbara, — Alida?" kysyi Jess. — "Niin, sinähän olet kihloissa etkä siis ole huvitettu siitä… Lankoni Groth, — Nergaard!"… esitteli hän, — "joka on hylännyt opinnot uhrautuaksensa Mammonalle, — hoitaa isänsä suurta rautatehdasta."
Nuori vaaleaverinen herra, hienoine kauluksineen ja pitkine keltaisine liiveineen vastasi esittelyyn nopealla päännyökkäyksellä, josta voi huomata itsetietoisen ainoan pojan ja perillisen. Varmana ja kopeana istui Alida jonkinverran huonotuulisen näköisenä hänen rinnallaan.
… "Ja täällä kotona, äiti!… Emmekö pidä joulutanssiaisia? — Jos nyt Christiane-neito ja me muut matkustajat jätämme yhteisen anomuksen tuomarille! — Mitä arvelette, isä? — Tanssiaiset täällä Vangenilla kolmantena joulupäivänä? — Ajatella, että Sankowitz istuu pianon ääressä!"…
"Mitä sanotte te siitä aikeesta, tytöt?" kysyi tuomari vilkkaasti… "Minun asiani on avata viinikellari ja teidän tulee pitää huolta lopusta."
Polttava puna nousi rouvan arvokkaille kasvoille; mutta hän tarttui heti ohjaksiin:
"Viidentenä joulupäivänä", määräsi hän, — "meidän täytyy saada vähän hengähtämisaikaa. Huomenna kirkkoajan jälkeen lähtee nuori miesväkemme hevosilla joulutervehdyksille paikkakunnalle ja kutsuu vieraita teelle ja tanssimaan", määräsi hän.
"Totta totisesti on tämä mainio hanhi, joka on lentänyt tänne Ra-tädin luota… Se ansaitsee ryypyn lisää, Jess!" huudahti tuomari ojentaen lasinsa…
— "Mikäli minä ymmärrän, olemme me nyt päässeet ruokalajien pääosan loppuun ja voimme siirtyä torttuihin ja joulunamusiin", arveli hän, käärien serviettinsä kokoon.