Illallisen päätyttyä siirryttiin arkihuoneeseen juomaan lämmintä punssia.
Mutta kahtena päivänä oli ajettu kuusitoista peninkulmaa ja väsymys vaati omansa.
Pehmeät untuvapatjat kutsuivat, ja raskaat silmäluomet odottivat huomispäivän mukavaa myöhäistä heräämistä, jolloin päästäisiin kahvitarjottimen, joulukakun ja räiskyvän tulennoksen ääreen…
* * * * *
Kaikki nuoret herrat olivat olleet uutterasti liikkeellä, ajaneet hevosella joulutervehdyksillä ja kutsuneet vieraita sekä joen tältä että tuolta puolelta aina kruununvoutiin asti.
Matkan, portviinin ja madeiran vilkastuttamina istuivat he nyt hämärässä tulennoksen ääressä arkihuoneessa talon naisten seurassa.
Uunista lähtevä milloin vaalea milloin tummanpunainen kajastus värisi ja lipui ja pisti välistä esiin pitkän käärmeenkielen avonaisesta uuninluukusta.
Se valaisi Alidan kyynärpäätä ja leukaa hänen istuessaan jakkaralla ja tuijottaessaan tuleen sekä silloin tällöin vastatessaan vieressään istuvalle Grothille.
Ja etempänä heilutteli Eufemia hiljaa korkeanilkkaista jalkaansa keskustellen Gaarderin kanssa seudun säätyläisistä ja laskien pientä leikkiä milloin mistäkin heistä ja mitaten heitä ylimielisellä mittapuullaan.
Barbara keskusteli kauempana huoneessa Henschienin kanssa tuttavallisesti kuiskaillen, ja sohvassa istuivat Jess ja Christiane innokkaasti puhellen uusista kotiljonkivuoroista, joita he nyt tulisivat käyttämään tanssiaisissa täällä. Sitä johtaisi luonnollisesti hän Jessin kanssa.