Ja tuossa istui Barbara pöytään… Hänen täytyi nyt saada hänenkin vähän herkuista toisten alkaessa nousta pöydästä ja vetäytyessä syrjään.
"Teidän täytyy myös ottaa vähän tätä hanhea Valkosessa kastikkeessa, Henschien, — sen hyvyydestä menen takuuseen", sanoi hän ja varusti emäntämäisesti Henschienin lautasen ruoalla. — "Voimme istua täällä rauhassa ja syödä hetkisen; olen totta totisesti yhtä iloinen, jos pari tanssia tanssitaankin sillä aikaa —"
Hän veti tuolin lähemmäksi pöytää niiden tieltä, jotka poistuivat ruokasalista, ja heillä oli sangen hauskaa…
Majuri ja kapteeni Buchwald istuivat vielä jälellä pöydän toisessa päässä tuolit vastakkain ja väittelivät Haxthausenin petoksesta vuonna 1814.
Merete oli liikkunut koko illan hajamielisenä; hän ei ollut saanut mielestään Johanne Sommerfeldtin lausetta: Ehkäpä hänelle on sattunut rakkaussuruja?…
Hän muisti kaikki, mitä Rein oli sanonut: "Koskaan ei hänellä ole ollut ketään puhekumppania eikä hän koskaan sellaista saisikaan!"…
Ja paljon — paljon muutakin merkillistä johtui hänen mieleensä nyt…
Aina oli hänen ilmeensä puoliksi surullinen.
— Ja tuossa hän äkkiä näkyi seisovan käytävässä ikäänkuin häntä odottamassa, — ja katsoi niin merkillisesti häneen!
Sydän löi ja tykytti äkkiä niin huimaavasti…