"Kvigstad!" huudettiin taas. Ja Alida seisoi silmät aivan hänen kasvojensa lähellä pimeässä. —
"Minä — minä uskon teidän ihmeisiinne!" kuiskasi hän tulisesti.
"Alida-neito!"… Kvigstad levitti käsiään ikäänkuin olisi tahtonut estää itseänsä putoamasta rappusista — "Ei, ei, ymmärränkö teitä oikein! — Te — te puhutte kai konttorista. — Niin, minä parannan itseni."
"Ei, Kvigstad, — minä se odotan — — ihmettä!" tuli tuskin kuuluvasti ennenkuin hän kiivaasti tempasi etehisen oven auki ja pakeni sisään.
— — Myöhään illalla ilmoitti kulkusten kilinä seurueen paluun, ja matkue saapui äänekkäästi nauraen ja iloisesti jutellen…
Jess oli mitä parhaalla tuulella ja yritti kahdesti kantaa Christianen reestä rappusia ylös, ennenkuin hän talutti hänet puoliksi kannatellen matkapalttoossa ja päällyskengissä sisään. Hyväntuulisuudessaan oli hän ollut vähällä kosia Christianea reessä.
Ra-täti oli kutsunut hänet tuttavalliseen neuvotteluun makuukamariin ja oli siellä selittänyt hänelle, kuinka helppo hänen olisi, miellyttävä ja kyvykäs kun oli ja kun hänellä oli sellaiset sukulaisuussuhteet, jos hän vain päättäisi pikkuisen ponnistaa ja suorittaa tutkintonsa! Ra-täti oli sitten nimenomaan velvoittanut hänet menemään översti Gjeddelle viemään hänen tervehdyksensä ja sanomaan, kuinka ihastunut hän oli heidän tyttäreensä Christianeen, — mikä daami hän oli ja kuinka hieno ja tahdikas hänen käytöksensä!
Mutta yhteisvedoksi tuli sadan taalarin seteli, jolla hän saisi maksaa otaksutut velkansa päästäkseen taas takaisin raiteisiinsa.
… Muuten oli Ra-täti yleensä ollut parhaalla tuulellaan ja sangen ihastunut 'korkeanylhäisestä' vierailusta, — hän oli mielenkiinnolla tarkastanut ja tuntenut eri vaatekappaleet — tämä oli äidinisä Reichweinin ajalta ja tämä taas erään isoisänäidin…
Christiane oli tuossa tuokiossa voittanut hänen suosionsa, — niin että hän näytätti hänelle sen safraninkeltaisen pukunsa, jota hän oli kantanut seuratessaan miestään, presidenttiä, kruunausjuhlaan…