Hän pidätteli hengitystään ikään kuin varroten heti samaa tietä näkevänsä muitakin jossakin tuolla pyörteessä lamppujen välillä!
"Onko teillä pääsylippua? — Puutarhaanko vai tanssihuoneesen?" kysyttiin portilla.
Nikolai olisi mieluummin ottanut pääsyliput kumpaankin, mutta ne killingit, mitä hänellä oli mukanansa, riittivät vaan puutarhaan. —
Lamppurivit loistivat kahden puolen lumeen luotuja polkuja aina täyteen ahdetun ravintolan edustalle saakka, ja sen toisen kerroksen akkunasta kaikui naisen kirkuva sopraano-ääni, jota silloin tällöin raivoisat kättentaputukset säestivät!
Tuonnempana puutarhassa valaistun katoksen alla kiehtoi täyteen ahdettu hoijakka ympäriinsä korvia pistelevän soiton räikkyessä.
Molemmilla puolin kuhisi, ainakin sivultapäin katsellen, varsin erilaatuista ja sekalaista markkinakansaa.
Hän etsi puutarhan läpikotaisin; mutta noilla pimeimmillä poluilla pääkäytäväin ulkopuolella liikkui vaan joitakuita ympäriinsä kuljeksivia, paleltuvia olentoja, jotka näkyivät siellä mielitteleväisinä kiertelevän kuin koi kynttilän ympärillä…
Tuonne alista rakennusta kohden, mistä soiton säveleitä kuului, sinne pyrkivät kaikki ihmiset ja seisoivat siellä tiheissä joukoissa, — sillä siellä parhaallaan tanssittiin.
Tuntui kuin olisi kaikki veri kerrassaan pysähtynyt hänen suonissaan, ja hän läheni hitaasti ja verkalleen, tuskasta harmaana…
Kauan hän seisoi ulkopuolella ja tirkisteli suuriin, valoisiin akkunoihin. Himmeitä varjoja liikkui akkunaverhojen takana — päitä ja niskoja meni myötäänsä, ja toisia tuli aina sijaan.