"Pääsylippu, mies?… Pääsylippu?"
Nikolai tunkeutui vaan siitä huolimatta rohkein askelin ovea lähemmäksi.
Poliisimies jo aikoi jotakin; mutta hän huomasi Nikolain kasvoissa jotain semmoista, joka saattoi hänen heti alallensa pysähtymään. Tuo lähestynyt, sanaton käsityöläissälli näytti semmoiselta kuin olisi ollut valmis lyömään!…
Ovi jatkoi herkeämättä liikettään edes ja takaisin, auki ja kiinni, niin kuin ennenkin, ja poliisimies samoin kuin pääsylippujen kokoojakin olivat tavallaan leppyneet tuolle väsymättömälle seisojalle; näyttihän melkein siltä, kuin hän olisi ollut varsin tavallisilla asioillaan, mytty kädessänsä; — mutta silloin Nikolai yht'äkkiä röyhisti sepän-olkapäänsä ja rynnisti hurjasti ovea kohden.
Lippujen kokooja asetti turhaan ruumiinsa esteeksi — kätensä olivat lippuja täynnä.
Oven avautuessa oli Nikolai nähnyt Sillan tulevan punaisena, hymyilevänä ja tanssimisesta väsyneenä ovea kohden Ludvig Wejergangin kanssa; hattu kallelleen otsalle painettuna ja lornetti toisen silmän edessä, myhäili viimeksi mainittu niin kopean kevytmielisesti, juuri kuin hänen kaltaisensa mies olisi vaan tavallisilla toimillaan silloinkin, kun syöksee nuoren tytön turmioon!…
Ovella oli noussut melua ja hälinätä.
"Ulos, mies! Ulos, mies!"
Huutoa kuului viimein kaikkialla salissakin. Se oli jonkunlainen välinäytös, jonka aikana yleisö nousi seisomaan sekä pöydille että lavitsoille yrittäen jotakin nähdä.
Nikolai olisi suorapäätä ja häikäilemättä tahtonut tunkeutua saliin, jos ei vartija olisi asettunut ovella eteen ja poliisimiehen kanssa ponnistuksensa yhdistettyään saanut raastaneeksi ulos tuota tanakkaa, huimapäistä sepänsälliä.