Nikolai oli jo iskenyt kouransa Wejergangin nutun rintapieluksiin, niin että napit irti pirahtelivat, ennen kuin poliisit hänen ympäröivät.
Nuori tyttö pyrähteli siinä ihan houkkapäisenä heidän keskellänsä.
Yleisöä keräytyi yhä enemmän ja tiheämpään heidän ympärillensä…
Siinä oli markkinatappelu, parhaimpia laatuansa; — ja sitten tuo pitkä, mustanhiiveinen tyttö vielä päällisiksi!
"… Aika verikoira sepänsälliksi!… Putkaan tuommoiset!" — änkytti Wejergang kiukustuneena, kun tunsi taaskin turvallisena olevansa. "Siellä saat toistaiseksi tekojasi miettiä!… Ei sinua täällä ensinkään kaivata, ystäväni!" lisäsi hän vielä ilkeästi ivaillen. "Tuolla mustasilmäisellä tytöllä on kyllä hauskaa markkinoilla ilman sinuakin!"
Tuskin olivat ne sanat päässeet hänen suustaan, ennen kuin Nikolai riuhtaisi irti itsensä. Hän heilutti myttyä neuloma-arkkuineen niin hurjasti, ettei kukaan uskaltanut häntä lähestyä, lensi sitten kuin salama Wejergangin kimppuun ja huusi hampaitaan kiristellen:
"Sitä olet viimeisen kerran elämässäsi sanonut!"
Toinen käsi hapuili Wejergangin rintopieltä, ja toinen antoi hänelle tärähdyksen arkkusen koko painolla niin että hän hoipertui hangelle nurin niskoin!
Hän ei noussut enää… ei jäsentänsäkään järkähdyttänyt…
Siinä nousi huutoa ja hälinätä yleisön kesken.