Mutta säntillisyys ennen kaikkia, tuumaili sorvari, ja kun kello löi puoli yhdeksän, otti hän "kamsut" käteensä ja lähti niska kumarassa kotiansa kohden hoippuroimaan.
Lauvantai-iltasin, kun työ lopetettiin työhuoneessa, tuli tavallisesti nuori tyttö, pitkänholjakka, tointa täynnä, yhtä paksu ranteiltaan kuin laiha käsivarsiltaan, hiukan etukumara ruumiiltaan, häntä kotiin noutamaan. Kopassa oli hänellä pieni paperipala, johon oli kirjoitettu, mitä viikkopalkalla oli ostettava.
Ja useimmiten kulkivat sitten nämä kaksi yhdessä katua ylöspäin — aina yhä vitkallisemmin, hitaammin ja veltommin. Sorvari pysähtyi kerta toisensa jälkeen ja katseli miettiväisesti ympärilleen, toinen käsi taskussa, silloin tällöin huokaisten: "vai niin!"… kunnes hän Selvigin matamin kivirapun ja viheriän oven kohdalla äkkiä selitti, että siellä huoneessa oli hänen "kamsujansa" ja että hän heti tulisi takaisin.
Mitä tämä "heti" merkitsi, sen tiesi Silla kokemuksesta, ja sillä aikaa hän meni omaa tietänsä alaspäin lautapihoja kohden.
— Kadulla näki Silla sitten eräänä kauniina Elokuun iltana työmiehiä kulkevan parven toisensa jäljessä niiden joukossa muutamia semmoisiakin, joiden mukana joku vaimo tahi lapsi vartijaväkenä seurasi, niin kuin hänenkin isäänsä. Varsin yleistä se oli ja itsestään ymmärrettävää, mitä se merkitsi, ettei maksanut vaivaa siihen ajatuksiaankaan tuhlata.
Työmiesten virtaillessa suurissa joukoissa eri porteista ja pihoista, oli hän joutunut eräälle noita syviä käytäviä, jotka yhdistävät molemmin puolin lauta-aidoilla suojattuja, lautaristikoilla täytettyjä lastauspaikkoja. Sen kaltevaksi ajettu, musta, mutainen pohja johti paja- ja kalustokartanoon.
Heti kulmassa oli roskaläjä, kauttaaltaan rikottujen pullonpohjien ja lasinsirpaleiden peitossa. Siihen hän jäi koppinensa seisomaan ja, väistyäkseen ohitse kulkevain tieltä, siirtyi silloin tällöin askeleen taaksepäin roskaläjän korkeimmalle kohdalle saakka. Sillä tavalla hän oli viimein noussut lauta-aitaa korkeammalle huipulle ja saattoi katsella sieltä pihaan.
Siellä kesti vielä palkanmaksua, ja kaikki olivat kokoontuneet tiheesen ryhmään pienen suojuksen ympärille, joka oli konttoorina olevinaan.
Kaula pitkälle eteenpäin kurkotettuna ja pää sekä mustat silmät kuin kaksi mustaa täplää kääntyneinä melkein linnun tapaan, seisoi hän siinä hartaana ja tirkisteli pihan puolelle. Ei voinut jäädä epäilyksen alaiseksi, mitä hänellä oli asiana…
"No, naikkonen, henttuasikos kurkistelet?" kuului ääni alhaalta.