Mutta kun hän samassa huomasi Nikolain, joka viittasi hänelle, ei hän ollut mitään kuulevinansa, heilutti vaan kiireesti koppaansa.
Pesemätönnä ja nokisena tuli Nikolai työstä suoraan tuolta aidan aukosta kadulle.
"Niin, nyt hän jo on matkoissaan!…"
"Kuka?"
"Semmoinen punatukkainen, — jolla oli siniset housunkannikkeet ja purjeräätälin lakki. Kyllä se varmaankin oli sieltä Grönlienistä, se, jota ne kyykärmeeksi nimittävät… Ja niin parjaili hän, että minä tässä muka seisoisin ja henttuani kurkistelisin."
"Kyllä minä hänet kurkistelen, minä! Annas kun pääsen vaan kiinni hänen syntiseen ruumiisensa, niin taonpa päätenauloja hänestä, minä!… ja sitten nykin kaikki hänen punaiset hiuksensa laivan tilkkeiksi, niin ettei tarvitse isän muuta kuin panna pikipataan vaan."
Hän vainuili silmillään; mutta kun ei missään näkynyt tuota niin julmaan ja hirveään kohtaloon tuomittua kyykärmettä, tyyntyi Nikolain viha yht'äkkiä, ja keikuttaen reippaasti ylöspäin päätänsä ehdotteli hän:
"Leipuri Ringille, Silla!"
Hänellä oli viikkopalkka taskussaan, ja niin mentiin oikotietä parin lokaisen takapihan lävitse, joissa pehmeimmillä paikoilla oli lautoja portaina, suoraan mainittuun myymälään.
Oi, sitten he ostivat, ja sitten he söivät!