"Entäs sinä, tanssitko sinäkin?"
"Oppipojat saavat vaan juosta olutta noutamassa, niin saavat! — Mutta kun pääsen kisälliksi… Mutta Silla… mitenkäs on kellon laita! Parasta on kiirehtiä!" — keskeytti hän äkkiä.
"Vielä vai, ei se ole niin vaarallista vielä. Hieno hillokakku lisäksi!… Pistäy ostamaan, kuuletko! Oh — hoo, Nikolai!" — mankui hän, ja kun Nikolai juoksi puotiin, huusi Silla hänen jälkeensä:
"Ja sitten pieni pala rintasokuria kotimatkalle — sitä, joka maksaa neljä äyriä kappale!"
"Etkö voisi sitä syödä kävellessäsi, Silla?" — esitteli Nikolai kiirehtien takaisin tullessaan. — "Joudupas vaan! Ajattelehan, jospa tuo kotohinen saisi vihiä, että sinä olet minun seurassani ollut!"…
"Joutavia, varrotkoon vielä vaan!" — vastasi Silla nojaten selkäänsä seinään ja maistellen saamiansa, — "sillä, näetkös", lisäsi hän mökeltäen, "isä ei vieläkään vähään aikaan tule Selvigin kapakasta… ja sen sanon ensiksi minua viivyttäneen; puolen tuntia voin hyvin laskea sen varalle! Ja sen lisäksi voin kertoa äidille, että nyt on lauvantai-ilta ja että nyt oli niin paljo väkeä räämäkaupassa, etten voinut päästä ennemmin myymäpöydän ääreen… Ja kun en sitten huoli illallisesta, näetkös, niin sanon vaan, että pääni tuli niin kamalan kipeäksi puodissa varrotessani, siellä kun oli niin tukehduttavan kuuma. Kylläpä täytyisi äidin nenän olla oikein tarkan, jos voisi arvata, että olen sinut tavannut. — No, mikä sinua nyt oikein vaivaa sitten?"
"Tuo kotohinen" — ei Nikolai milloinkaan Sillan äitiä muuksi nimittänyt — "tunkee sinua päätäsi myöten valhehulikkaan joka ikinen päivä; siellä ei ole oikeutta puhua totuutta kenelläkään muulla, kuin hänellä itsellään!"
"Oh!" — hän keikahutti äkäisesti päätään; sitä oli jo niin usein märehditty!
"… Hän syö tyhjiin kaiken rehellisyyden talossaan, juuri hän, näetkös! — sillä siellä on ihan mahdotonta kertaakaan käyttäytyä rehellisesti häntä kohtaan, jo pelkästään siitä kauhusta, mitä hän vaikuttaa! Hän se pitää kuria yllä, hän… ja tapahtuipa sitten suurta taikka pientä, samaa siitä seuraa arvelematta. Jos kuka yrittää puhua totuutta ilman kylliksi päteviä nyrkkejä, hän saa selkäänsä, hän, niin kuin minäkin! — No, mitäpä tuota olikaan minulla väliä!… Mutta, kun ajattelen, että sinä nyt menet kotiisi ja taaskin sommittelet kokoon noita valheitasi ja että sinä olet niin pelkuri ja sinulla on niin vähän voimaa heitä vastustaa, Silla!"
Silla yritti nauraa ja heittää sikseen koko asian; mutta hänen muotonsa muuttui kumminkin vähän arkamieliseksi. Ei hän voinut kärsiä tuosta vastenmielisestä asiasta puhuttavan, — sillä täytyihän hänen valehdella, vaikka se suututtaisi Nikolaita kuinka tahansa!