Tohtori Schneibelillä olikin, varsin toimekkaasti kyllä, jo rouvaa varten imettäjä kuulusteltuna — "sangen merkillinen palanen tuota kansanjuurakon todellista terveyttä. Saattoipa sanoa, hm, hm… että kun rouva ei voinut mennä tuntureille, niin olivat tunturit olleet kylliksi kohteliaita rouvan luokse tulemaan. Hänen ihohikensä kenties vielä naveton ilmalta tuntui; mutta kun kaikki lukuun otettiin, oli tämä vaan puhtaan alkuperäisyyden varmempana takeena. Ja tämä onkin tärkeä huomattava meidän aikoinamme, rouva hyvä, kun maitoa jo itse lehmissäkin väärennetään!… Vallan nuori, tuskin kahdenkymmenenkään!"
Barbro Högdenillä ei ollut siitä pienintä aavistustakaan, että hän syvimmästä alennuksestansa, hän kun siellä kantoi vettä ja puita seisoi jään reunalla ja kurikoitsi pesuvaatteita sekä koki parhaitten voimainsa mukaan toimitella noita karkeita töitä, saadakseen kokoon jotakin, millä itse ja pienokainen siellä läkkisepän luona toimeen tulisivat — hän ei tiennyt niin äkkiä kaupungissa niin erityisesti halutuksi, etsityksi ja arvokkaana pidetyksi henkilöksi kohonneensa!
Sillä imettäjä on arvokas henkilö. Tahi on hän ainakin merkittynä halullisten vartoojain listalle korkea-arvoiseksi päästäksensä!
Imetettyänsä perheen nuorimman vesan — ja tämän tähden äidin velvollisuudet omaa lastansa kohtaan sikseen heitettyään — hän sitten lopuksi makaa untuvilla ja on käsin kanneltavana — kunnes seuraavan perillisen imettäjä hänet kentiesi valtaistuimelta syöksee!
Jos hän sitä vastaan parempana pitäisi omalle pienokaiselleen säästää ainoan rikkauden, mikä hänellä on, terveen rintansa — jos hän todellakin niin sokeasti oman tulevaisuutensa turmelisi, niin — no, silloin asia käypi varsin toisen muotoiseksi ja, käyttääksemme tohtori Schneibelin sanoja, — osaksi ei varsin syyttäkään!
— pelkästään jo noitten yhteiskuntajärjestyksen taloussuhteitten perusteella, joita ei hän järjellisesti osaa hyväksensä käyttää ja jotka sitten kehityksen lain järkähtämättömällä johdonmukaisuudella hänet käyttämättömäksi liikanaisuudeksi saattavat, minkä yhteiskunnan elimistö itsestänsä ulostaa. Taikka — kansantajuisesti!… hän silloin jääpi häpeäänsä, halveksituksi, köyhyyteen, sekä hän itse että äpärä sikiönsä. Yksityisesti, yksityisenä henkilönä, on hän kyllä jossakussa katsannossa oikeassa; mutta yhteiskunnalliselta kannalta katsoen, — yhteiskunnan jäsenenä!
Barbro Högden raukka oli kuitenkin tässä asiassa aluksi ihan sokea, — oikein uppiniskainen, taipumaton ja jäykkä kuin tunturikoni, jota ei tieltään väistymään saa!
Tohtori Schneibel seisoi läkkisepällä nyt jo kolmannen kerran keppi nenän alla, ja keikkukääsit vartosivat tiellä talon kohdalla. Joka kerralla oli hän lisännyt sekä palkkaa että syitänsä sekä aina uudestaan hänelle huomauttanut, mitä vahinkoa hän itsepäisyydellään sekä itselleen että pojalle tuottaisi. Hän vetosi hänen omaan järkeensä! Miten hän luuli voivansa lasta elättää näissä ahtaissa, vaikeissa oloissa, tämmöisessä työssä ja tuskassa?… Sitä vastaan tarvitsisi hänen, tarjoukseen suostuttuansa, luovuttaa vaan osa suuresta palkastansa läkkiseppäläisille, niin he kyllä pitäisivät tarpeellista ja hyvää huolta pojasta! Sitä paitsi, voipa hän lähteä sieltä ja silloin tällöin pistäytyä täällä katsomassa, ainakin kerran kuukaudessa! — sen uskalsi tohtori luvata hänelle Wejergangilaisten puolesta, ja se olikin nyt erinomaista uhraavaisuutta pääkonsulilaisten puolesta, kun he niin kaukana maalla asuivat…
Tohtori Schneibel puhui sekä hyväntahtoisesti että ankarasti, sekä lempeästi että vakavasti; melkein kuin oma isä olisi puhunut!
Barbro kävi oikein tuskalliseksi joka kerta, kun näki hänen tuolla kadulla tulevan ja pyörähtävän porttikäytävään sammaltuneen, mädäntyneen lauta-aidan viertä pitkin. Hän piti häntä silmällä yhtä tarkasti kuin lintu, joka pesäänsä pelkää; ja kun tohtori oven avasi, oli hän majan pimeimmässä nurkassa kehto takanaan. Ei hän voinut vastata puolestaan milläkään muulla kuin tuskin nyyhkimisillään. Läkkisepän eukko piti siitä huolta, syytäen suustaan: "niin, sepä vasta!" ja: "ei sanomista!" ynnä: "silloinkos vasta, herra tohtori!" niin tulvanaan, että Barbro vaan istui ja tuumaili ottaa lapsen selkäänsä ja tiehensä lähteä.