Koko tuo syrjäseuduilla ja esikaupunkien hökkeleissä majaileva pääkaupungin isätön ja äiditön sikiölauma, josta kukaan ei mitään tiedä, eikä kukaan tahdokaan mitään tietää, joka kuhisten parveilee siellä, niin sanoaksi, ainoastaan kerrosta ylempänä kuin tuolla alhaalla meressä rantasillan pylvästen välillä ajelehtava mäti ja kalansikiöt, joista myöskin kerran on tuleva isoja maiti- ja mätikaloja, — mitä siitä tulee — kaikista noista olennoista?
Sairaus lakaisee heitä pois suurella luudallaan heidän varhaisimpana ikäkautenaan; satama heistä osan viepi, kadut sekä niiden kaikellaiset vapaat elinkeinot eli häälyvä ja rauhaton mustalaiselämä viepi osan heistä, poliisi-vahtikonttoorit, vankilat ja kuritushuoneet ottavat heistä osan. Myöhempinä vuosina kokoo myöskin työ heitä helmaansa suuret määrät — tehtaiden ovet ovat selkko seljillään!
Henkilöt, jotka joskus sattuvat saamaan jonkunmoista omantunnonvaivaa noitten olennoiden tähden, joiden olemisen syynä he kentiesi ovat olleet, vetäisevät huojennuksen huokauksen. Vastuunvelvollisuus on niin muodoin huojentunut, koska nyt on heilläkin tilaisuutta työn kasvattavaiseen pyörään tarttua — ja sittenhän on asia tavallansa tullut siirretyksi siveelliselle pohjalle!
Siellä ne istuivat, kypsyneimmiksi kehittyneet kaupungin sikiöt, rivittäisin Wejergangin toiminimen suuren tehtaan saleissa ja hoitelivat surisevia käämiä, kehräpäitä ja rullia, — ruotsalainen Leena ja Tiina, Kristofa ja Kalla ja Josefa ja Gunda, ja mitä he kaikki lienevät olleetkin; jos joku olisi heidän vanhempiansa kysynyt, olisi siihen siellä ja täällä käynyt varsin vaikeaksi vastata.
Juttu luisti sangen sujuvasti salin perällä; sitä jatkettiin vielä silmäniskuilla ja muodonvaihdoksillakin aina silloin, kun joku tarkastavista päällysmiehistä ohjasi askeleitansa sinne päin. Täytyi tehdä liikkeitä ja viittauksia, vilkuttaa silmiään ja puhua huutavalla äänellä; mutta parhaiten se kävi, jos sai olla ihan lähekkäin, naama naamaa vastaan tuossa jyrinässä, kun koneremelit surisivat, johtaen voimaa kukin pienempään koneosastoonsa, permantolaudat tärisivät ja vapisivat pääkoneen liikkeestä, ja vesiputous ulkona auringonpaisteessa kohisten ja huumaten hautasi suurta vesiratasta vaaleankellahtavaan, kuohuvaan loistoonsa.
Ne olivat enimmäkseen varsin nuoria naisia, tuskin kuuden- tahi seitsemäntoista, korkeintaan kahdenkymmenen ikäisiä, jotka tätä laitosta hoitelivat; joko osaksi taikka kokonaan vasta-alkavia ja tottumattomia, jotka vasta sormiansa työhön taivuttelivat.
Ja se oli Silla Holman, tuo tummahapsinen, pitkän hoikka, pisamakasvoinen, jolla oli korottomat, suista alaspäin käännetyt kengät jalassa ja suuri öljytäplä poikki hameen, — joka ryki ja kyseli, ja kyseli ja ryki, samalla aikaa kun silmät vilkuivat sinne ja tänne kuin kaksi mustaa, vierivätä, pyöreätä tulikuulaa, ja heikko, laiha rinta kohosi ja laskeusi ainoastaan pelkästä siitä ponnistuksesta, jotta hänen äänensä kuulluksi tulisi. Hän istui siellä nuorimpain seurassa; sormet puuhailivat käämien seassa, ja silloin tällöin hän vilkasi ylöspäin juuri kuin lintu.
Nyt oli juuri päättynyt kiivas väittely Josefan uudesta, nauhoilla ja nyöreillä kaunistetusta päällysnutusta. Tahtoiko hän todellakin uskotella ihmisiä, että oli saanut rahat äitipuoleltansa? Ei, uskokoon sitä, ketä haluttaa — mutta ei ainakaan Gunda eikä Jakobinakaan sitä ollenkaan uskoneet! Sitten oli Kristofa kertonut sunnuntaisen kummallisen sattumansa, — hän joutuikin aina niin kummallisiin seikkoihin, niin mainion hauskoihin, vaikka ei juuri yhtä todenmukaisiin, joissa hienot naiset ja herrat olivat päähenkilöinä, ja hän vaan sattumalta joukkoon joutuneena.
Ja sitten oli juttu joutunut niin mainion hauskalle tolalle, että Silla sitä oikein imi molemmin korvin!… Sunnuntai-iltana tulisi olemaan tanssijaiset tuolla ylhäällä Letvindtenissä, ja sitten sitä juteltiin kaulahuiveista, nauhoista, hunnuista ja koristeista, — joita toisilla oli ja toisten täytyi lainata, — ja kuka tanssi parhaiten ja kuka runsaimmin kestitsi. Kristofa tiesi kertoa, että siellä soitettaisiin viululla ja helypillillä ja että sinne tulee sekä ylioppilaita että rahvasta ja perämiehiä!
Muutamia muukalaisia, jotka tehdasta katselivat, kulki salin lävitse. He pysähtyivät ja kyselivät ja katsastelivat. Ja kaikki nuo nuoret työntekijät istuivat nyt kerrassaan kukin paikallansa, syvään kumartuneina työtään kohden, ikään kuin eivät olisi ajatelleetkaan mitään muuta kuin lankarulliansa…