Tyttöparvi tunkeutui tiheesen lähelle aidan vierustaa. Tuo ihailtu meni siitä ohitse huolettomasti hiljaa hyräillen, pää pystyssä, ja heilutteli kävelysauvaansa. Kaikki nuoret tytönkasvot tirkistelivät tuhman nöyrinä ja kunnioittavaisina suoraan eteensä, — kuitenkin hiukkasen silmäkulmiaan vilkutellen. Hän katosi sinne tyttöjoukon vastavirtaan, halkaisten sitä kuin lohi.
"On panettanut jakauksen niskaansa… Hattu kuin kuppi… Elä puhalla; hän on niin hirveän kevyt!… Ihan isänsä poika, niinpä onkin!… Hei, ja noin soma spanialainen ruokosauva!"
"Ei hän ole likimainkaan niin kopea, kuin tuolla kävellessään teeskentelee olevansa; mutta täällä tehtaassa, näetkös, täytyy hänen olla suora kuin kynttilä… Johanna Sjöberg, sama, joka pesee hienompaa pyykkiä, tunsi kyllä hänet markkinanaamiaisissa; itse hän sitä minulle kertoi."
"Usko pois", tokasi Jakobina, "niihin tanssipaikkoihin tulee paljo hienoa väkeä sillä tavalla. Luulet hyppiväsi vaan jonkun halpa-arvoisen kanssa; mutta sepä saattaakin olla kaupungin rikkaimman miehen poika… Ja muuten, jos sinulla on hitunenkaan havaintokykyä, saatat varsin hyvin huomata sen tanssimisesta taikka kellosta, taikka paidan kauluksesta ja siitäkin, että he pureksivat niin hienoa tupakkaa"…
"Hän vilkasi meihin, huomasitkos sitä?" — kuiskasi Kristofa Sillan korvaan.
"Kyllä, sillä hän tuntee minut!" vastasi Silla vähän hämillään siitä, että nuori Wejergang oli silmänsä häneen luonut.
Siitäkös naurua seurasi.
"Mieliikö se mustakin variksenpoikanen raakua?" Variksenpoikanen tirkisteli harmistuneena liinasensa alta; mutta ei hän mitään vastannut. Hän tiesi itse, että nuori Wejergang hänet tunsi; olipa hän ollut silloin konttoorissa, kun hän äitinsä seurassa oli pääkonsulin luona käynyt tehtaasen pyrkimässä.
Toinen virta työntekijöitä, joka tuli toisesta tehtaasta, yhtyi kuin haarajoki tähän ensimmäiseen, ja katuja ja kujia pitkin valui sitten taas tämä suuri virta vähitellen täällä alhaalla säännöttömän kaupungin osan puurakennuksiin, — kadoten mikä mistäkin ahtaasta portista ja sisäänkäytävästä noihin haalistuneihin, valkoisiin tahi harmaisiin taloihin, joiden katot olivat liuskakivistä, turpeista taikka tiilistä, tahi jotka olivat vielä niin uusia, että tuskin olivat katokseen saadut.
Silla hiipi sisään ahdasta, kosteata käytävää pitkin. Pihaan pääsi auringon säteitä ainoastaan noista rei'istä ja raoista, joita mädätys oli syönyt vanhaan lauta-aitaan, missä näkyi vääristyneitä, ruostuneita rautanaulan kantoja tiheässä toinen toisensa vieressä, ja tuntikausia juoksi likainen vesi portin alitse ja yhtyi sitten ulkopuolella virtaavaan ojaan.