Hänen pieni naulavasaransa yhä nakutteli heidän juorutessaan — noista tervatynnyreistä ja puukasoista ja vanhoista huoneenseinistä, joita olivat polttaneet… siitä hauskasta elämästä, mitä olivat viettäneet, ja niistä laseista, joita olivat kallistelleet, niin ettei heillä nyt enää ollut killinkiäkään taskussa — ha, ha, ha!
Vasara nakutteli herkeämättä.
Jan Petter oli laivalla käynyt saaristossa ja nähnyt niin paljon kokkovalkeita, ettei niitä voinut lukeakaan…
"E-hei, kun ollaan humalassa!"…
Vasara vieläkin nakutteli.
Toinen oikoi itseään ja haukotteli, koko juhannusjuhla leuoissaan… "Tuolla ylhäällä Grefsenharjulla oli punssi lopuksi ihan kuin virtanaan juossut alas mäenrinnettä pitkin!… Wejergangin poika oli antanut tehtaan tytöille Marilaakson järveltä vanhan veneen ja puolikon tervaa… kuullut käen kukkuvan ja mellastanut koko yön… hoippuroinut kotiin vähää ennen kahdeksaa"…
Vasara ei nakutellut enää.
"Wejergangin poika… tehtaan tytöt Wejergangin seurassa!" — Nikolai seisoi levotonna ja epävarmana ja kuunteli; kerta toisensa jälkeen lensi kiireesti terävä silmäys sitä kohden, joka siellä jutteli…
Kylmä hiki valui alaspäin hänen ruumiiltaan, ja hän lähti pois.
* * * * *