"Olepas varoillasi!… ole vaan varoillasi, Nikolai! — Sinä olet ruvennutkin näinä viime aikoina oikein pelkäämään minun tähteni!" vastasi hän kopeasti nauraen; "mutta minä olen nyt myöskin päässyt hiukkasen varttuneeksi, minäkin. Sinä vaan olet semmoinen, joka et sitä keksi — ja seisot siinä kuin pölkky!"
"… Mutta saat olla siitä vakuutettu, että minulla nyt on oikein aika kiire! Niin pian kuin olen saanut vähän ehtoollista nielaisseeksi, sitten lähden taaskin tehtaalle. Minä ja Kristofa ja Kalla ja Josefa olemme saaneet puhdistaaksemme ja kitkeäksemme koko konttoorin puutarhan… herne- ja porkkana- ja kaalisarkain alapuolelta, — ja kun syksyn puoleen laitokset laajenevat, saamme nekin huoleksemme!"
Nikolai vaan seisoi ja laskeskeli… Seitsemänkolmatta taaleria ja siitä vähennettynä kaikki, mitä oli kuluttanut äidilleen tänään… Liikkiökin vielä, joka ei ainakaan takaisin tule! — siinä oli kaikki, mitä hänellä oli, ja kaksi kertaa niin paljon hän vähintäänkin tarvitsi, ennen kuin voi saada irti kaikki, mitä tuvassa välttämättä tarvitaan… Pääasiana vaan oli saada Silla sieltä pois… hän kun tuolla tavalla nyt hommaa sekä yöt että päivät!
Kuuluvalla äänellä lausui hän vaan hyvin varovaisesti:
"Jos meillä vaan on kylliksi ymmärrystä, niin että hyvin pidämme puoltamme ja olemme säästäväisiä, niin saatamme kentiesi jo tänä kevännä päästä omaan tupaamme, Silla!… Mutta siihen voi vielä paljo välille tulla!"
Viimeinen lause kuului varsin soinnuttomalta ja pidätelty, raskas huokaus sitä seurasi.
"Minä ajattelen, ettet sinä, Nikolai, saa rohkeutta etkä virkeyttä ennen kuin tulet naimisiin!" lausui hän nauraen; "nyt on niin ikävätä kohdata sinua, että siitä saattaa tulla ihan alakuloiseksi ja ikävilleen koko jäljellä olevaksi iltakaudekseen… Oikein kelpo sulhasmies!" — Hän pyörähti korollaan pikaisesti ympäriinsä ja kiirehti pyttyineen polkua myöten matkoihinsa, vähäsen päätään nyykäyttäen jäähyväisiksi Nikolaille.
Tuota uutista, jonka tähden juuri oli tänne lähtenyt, ei hän siis ennättänytkään kertoa, ja totta sanoen, sen hän oli kokonaan unohtanutkin. Mutta olipa sitä kait aikaa vielä toisellakin kerralla, kun hänet tapaisi. Eikä siihen seuraavaan kertaan pitkältä lieneekään — semmoisilta kuin asiat nyt näyttivät!
* * * * *
Muutaman viikon kuluttua Nikolaita kyseltiin.