Eikä tämä ollutkaan mikään vähäpätöinen asia! — Sillä imettäjä on aina hyvällä tuulella pidettävä. Mielenlaatu vaikuttaa äärettömästi hänen terveyteensä ja se taaskin lapsen terveyteen!…
Rouva Wejergang tuotti ravintolan isännältä monenmoisia hyviä tavaroita mielen virkistykseksi; lahjaksi tuli silkkisiä kaulahuiveja ja esivaatteita, ja kotona nimenomaan velvoitettiin palvelijat läkkiseppäläisiltä Barbron pojan vointia kuulustamaan.
Kiittelyjä ja kehumisia, eikä mitään muuta kuin kiittelyjä ja kehumisia, kuultiin sieltä joka kerta, kun pääkonsulin Lauri ohitse kulkeissaan sille kohdalle pysähtyi, ja kun Barbro vaan pelkkiä sellaisia terveisiä sai, niin olisipa hän taas koko kuukauden voinut iloinen ja tyytyväinen olla.
Suuressa arvossa häntä pidettiin, sen hän heti huomasi. Jos sanoi tahi halusi jotakin, se heti huomioon otettiin, juuri kuin hän olisi rouva itse ollut. Ja hienot vaatteet ja alituinen puhtaiden muutto, puhumattakaan ruoasta ja juomasta!… Ja tehtävä sitten, jota hän — sen mukaan, mihin tottunut oli — ei työksi nimittääkään saattanut; kätensäkin tulivat niin hienoiksi ja pehmeiksi! — Ja nuo kaksi pienokaista, joita hän yöt ja päivät hoiteli, tunsipa hän jo alkavansa niin kiintyä!
* * * * *
Pääkonsulilaisten kylvyiltä palattua oli Barbro eräänä päivänä matkalla läkkisepän asuntoa kohden.
Syksy oli jo myöhäinen. Niin siivotonta ja lokaista kuin tie olikin, tuskin hän kuitenkaan ulkona olevansa muisti. Kyllä täytyi kengät ja hameenliepeet sitten kotiin tultua puhdistaa ja pestä!
Nousi juuri kuin kylmä hiki, kun hän ajatteli saavansa pian pojan nähdä!… Mutta olihan se parhaiten näin kuin oli nyt, voipa hän niin hyvin hänen hoidostansa suorittaa!
Kun hän lauta-aidan nurkalla kääntyi ja mökin hyvin tunnetut, rikkinäiset akkunat ihan edessänsä näki, hiljensi hän hiukkasen kulkuansa. Valtasi semmoinen äkillinen tuska hänet siinä!
Ja sitten tuli siihen naapurin eukko, jota hän niin monta kertaa oli auttanut, ja alkoi puhua ja laverrella, ja sepä kävikin kuin mylly vaan! Läkkisepän talossa oli naapurisota syttynyt. Ja nyt, kun näki Barbron itse, täytyi hänen totuus, puhdas, väärentämätön totuus julki sanoa!