Ahtailla kaduilla siellä etukaupungin kortteleissa harjoitetaan kauppaliikettä, joka on sijoitettuna kerrosta ylemmäksi kaupustelija-akkain rihkamia. Siinä myydään tavaroita huoneesta, sillä on oikeus pitää kaupaksi paljoa useampaa laatua myytävätä, ja se sallii asianomaisten ostajain menetellä vähäistä vitkallisemmin kuin suorastaan kädestä suuhun; se on, ne saattavat kentiesi päiväksi tai viikoksi määrätyn maksu- tahi odotusajan sijaan toimittaa itsellensä viikon taikka kuukaudenkin semmoista aikaa.
Se oli juuri tämmöinen vähittäiskauppa, jonka Barbrokin tahtoi toimeen panna, ja samoin kuin kerrotaan Amerikasta, että siellä kokonaisia kaupunkeja ja teollisuuden haaroja silmänräpäyksessä maasta kohoo, niin saattoi melkein samaa lausua Barbron kaupastakin.
Tuskin oli viikko siitä kulunut, kun Barbro oli kaupunkiin muuttanut, niin oli hänen akkunassaan jo täydellinen näyttely lankakeriä, rinkeliä, leipää, karamellejä, nauhoja, neulasäiliöitä, nuuskaa, savipiippuja, teräskyniä, tulitikkuja y.m., ja itse hän istui myymäpöytänsä takana, — siellä oli hänellä rahastonsa sinisen verhon suojassa — ja jauhoi kahvia, jota hän paahtoi keittiössään siellä puotinsa takapuolella. Auki vedettävässä, lukullisessa arkussa, jonka Nikolai oli hänelle varustanut, oli vanha sikaarilaatikko, joka oli rahasäiliönä olevinaan, ja siinä muutamia kuparirahoja.
Holmannin matamin ja Barbron keskinäinen tuttavuus oli myös jo uudistettu — tuo Nikolain ja Sillan salaisuus jälkimäisen mielessä aina kytien.
Holmannin matami — hän asui siinä lähellä seuraavan kadun varrella, — oli lähtenyt astuskelemaan sinne päin juuri samaan aikaan, kun Barbro iltahämärässä seisoi ulkona rapuillaan ja tarkasteli ympäristöänsä tuskin valmiiksi varustetun räämäpuotinsa akkunoista loistavan tulen valossa. Eikä hän sitten millään tavalla saanut mennä vanhan tuttavansa akkunan ohitse! Hänen täytyi pistäytyä sisälle juomaan kuppinen kahvia — se oli jo kallelleen nostettuna selviämään — jos hän suvaitsisi nauttia hyväkseen!
Holmannin matamilla saattoi kyllä olla omat mielipiteensä yhdestä ja toisesta, mitä siellä näki; mutta hän suvaitsi kuitenkin kahvia juodessaan tehdä Barbron tiettäväksi koko tuon pitkän koettelemusten sarjan, mikä häntä oli kohdannut Holmannin kuoleman jälkeen.
"Oh — ah, älkääpäs kumotko kuppianne vielä. — Yksi vielä, matami
Holman?"
Holmannin matami joi, hiukkaistakaan huolistaan keventymättä, kolmannenkin kupillisen. Vakaiset, harmaat silmänsä olivat katselleet ja tutkineet hänen juorutessaan ja imeneet havaintoja Barbron tuhlaavaisesta, ylellisestä taloudenhoidosta, samoin kuin piippusavi imee rasvaa. Mutta mennessään hän oli monen monituisilla varovaisilla välipuheilla ja siinä hyvässä toivossa, että tavarat sitten tulevaisuudessakin koetuksen kestäisivät, ilmoittanut suosiollisesti muuttavansa Barbrolle kauppansa. —
— Holmannin matamin Silla oli juuri puodissa myymäpöydän ääressä, — hän tarvitsi puolen tuoppia ryyniä kotiin viedäkseen — kun Barbro, joka juuri täytteli mittaa, yht'äkkiä huomasi Ludvig Wejergangin seisovan ovella.
Hän oli kyllä jo ennenkin pitänyt tapanaan tervehtiä Barbrota; ja kun hän nyt kahdesti päivässä kulki siitä ohitse, hän kyllä oli nyykäyttänyt aina, kun vaan Barbro rapulla näyttäytyi. Mutta niin ystävällinen kuin hän tänään oli!… Barbro tuli mitä syvällisimmin liikutetuksi; olipa hän jo puhuttelemaisillaan häntä Ludvigiksi, niin rattoisasti ja leikillisesti oli nuori Wejergang silloin haastellut hänen kaupastansa! Sillä välin seisoi hän, vilkutteli silmiään ja hymyili Sillalle, joka joutui yhä enemmän hämilleen ja punastui ja hurmautuneena vaan yritteli mitä pikemmin riistää ryynituuttia Barbron käsistä. Ludvig Wejergang oli hiestyneenä ottanut panamahatun kiehkurahiuksisesta päästään ja oli siinä niin hienona ja kauniina.