Silla tuskin uskalsi häntä vilkaistakaan, kuuli vaan hänen jotakin siitä sanovan, etteivät pisamat olleet niin vaarallisia, kun vaan oli tuollaiset mustat silmät — ja hän syöksyi, pää eteenpäin kurkotettuna, puodin ovesta ulos.
Barbron ajatuksen tästä Sillan käytöksestä — että hän, nimittäin, saattoi sillä tavalla tulipunaisena juosta suoraa päätä pois, kuultuansa muutamia viattomia sanoja tuommoiselta noin hyvänlaitaiselta ja hyvää tarkoittavalta ihmiseltä kuin Ludvig Wejergang oli! — sai poika kuulla jo samana iltana… nuoren tytön pitäisi toki kainosti seistä hiljaisena eikä menetellä tuolla tavalla; sillä tavallapa hän voi saada kintereilleen joka ainoan, joka miehen nimeä kantaa!
Sopiko sitten Nikolaille tuommoinen, — tuommoinen mustanhiivikkö, pitkä tyttöhupakko, joka juoksenteli tuolla lyhyessä röijyssään juuri kuin melkein kuoreton, käppyräinen raakku selkäpuoleltaan?… ja vaappui ja heilui pitkin katukäytäväin kivisyrjiä — juuri kuin olisi luullut nuoralla tanssivansa, — hiukkaistakaan kasvatusta saamatta! Jos siinä vaan olisi joku muu kuin Ludvig Wejergang ollut, luulen minä, niin olisipa saanut tuon tyttöhupakon tirkistelemään jälkeensä sekä siellä että täällä pitkin nurkkia!
"Mutta näetkös, Nikolai, minun todellakin pällähti päähäni, kun Ludvig Wejergang seisoi siinä, että tuossapa on se mies, joka saattaa ja mieluisasti tahtoo auttaa minua viidellätoista taalerilla, jotka nyt välttämättömästi tarvitsisin! — Mutta silloin hän jo oli mennyt matkoihinsa, ennen kuin sanat olivat suuhuni selvinneet."
"Häneltäkö lainata? — E-hei, äiti! Minä voin kyllä ne hankkia, minä, jos vaan tahdot hiukkasen varrota, ja minun luullakseni saatat sinä käyttää minun rahojani yhtä hyvin kuin hänenkin!"
"Niin, jos ei minulla sinua olisi, Nikolai!" — huokasi Barbro liikutettuna; "ja nyt sinä saat kahvia, joka onkin oivallista, ja vielä nuorta kanelileipää, jota en ole tänään myydyksi saanut!"
"Ei, kiitoksia vaan, äiti!" vastasi hän synkästi; hän oli jo ovella menossa.
Sitten samana iltana onnistui hän tapaamaan Sillan. Hän oli tänä iltana niin erinomaisen iloinen ja rattoisa.
"Minähän juoksin tieheni; enkä häneen edes vilkaissutkaan! Vai olisitko sinä kentiesi tahtonut minun siihen jäämään?" ilveili hän.
Nytpä oli Nikolai aseetonna — niin hetkisessä ne häneltä riistettiin — niin uskollisen hellästi kuin hän nauroikin!