Mutta kun Nikolai sitten erosi Sillasta ja kulki yksikseen, oli hän kuitenkin edessään näkevinänsä Wejergangin röyhkeästi vaanivat silmät ja hatun alta esiin pistäytyvät kähäräiset hiukset, ja — se ei ollut hänen syynsä — hän tunsi ne ikään kuin sormiensa ympärille kietaantuneiksi!

Että Silla asian käänsi niin leikilliseksi, ei se häntä miellyttänyt, eikä sekään, että Silla niillä kerroilla, joina hän otti vaivaksensa iltasilla kävellä sinne ylöspäin, aina tuli niin hengästyneenä alas puutarhalaitoksilta ja myötäänsä kertoili, että nuori Wejergang oli siellä ollut taikka ei ollut siellä ollut, mitä hän oli sanonut, ja mitä hän, Silla itse, siitä oli ajatellut sekä oliko Kristofa sitten ollut samaa mieltä hänen kanssansa vai oliko hän eri mieltä ollut siinä tahi siinä asiassa. Tuntuipa varsin kuin ei Silla olisi muusta enää puhuakaan osannut.

Mutta eivät asiat vielä sentään olleet pahimmilleen ennättäneet, koska hän itse oli se, joka noita asioita hänelle jutteli ja juorusi.

Mutta kyllä se on totta, että hiki valui pitkin hänen ruumistaan alhaalla pajassa, kun hän seisoi siellä ja mietti tuota kaikkea, mitä siellä ylhäällä tehtaalla tapahtui. Hän tunsi olevansa juuri kuin ruuvien puristuksessa…

Minkä tähden ei köyhän miehen oma saa olla rauhassa? Siellä hän puuhasi ja raatoi kuin orja sekä olisi mielellään antanut verensä, mitä hänellä oli ruumiissaan, voidaksensa naimisiin mennä, — ja tuo toinen, jolla oli taskut täysinäiset ja joka voisi saada minkä hienon herrasneiden tahansa, kun vaan viittauksenkaan antaisi… semmoiset… ne ovat vielä pahemmat sekä petoeläimiä että murhamiehiä!

— Ja näin se aika sitten kului eteenpäin.

Sitten olivat jo menneet sekä syyspäivät että syksyinen pimeys, joka teki lopun kaikista iltajuoksuista; ja nyt olivat jo talvipäivät ja lumikin tulleet! Kun hän laski — ja hän seisoi niin usein ja laskeskeli, — luuli hän nyt uudeksivuodeksi saavansa kokoon viisikahdeksatta taaleria, — jotka hän ihan nälkää näkemällä oli kokoon puristanut — ja siitä summasta oli nyt viisiviidettä ja sitten lisäksi vielä kolmetoista äidillä. Niin pienen ja sievän huoneen ja keittiön oli hän jo tilannut itselleen huokeasta kuukausimaksusta sekä myöskin kaikki, mitä halusi kotiinsa… Viimeisen kerran äidillensä lainatessaan oli tämä sanonut, ettei hänen tarvinnut ensinkään peljätä, että hän nyt aikoi myydä pois tavaransa ja korjata voitot taskuunsa.

Kaikki oli nyt siis valmiina, ja nyt oli siis ratkaiseva isku Holmannin matamin luona lyötävä! Mutta kun hän nyt vetäisi esiin kisällikirjansa, viisikahdeksattansa ja vakinaisen työpaikkansa ynnä siitä tulevan palkankoroituksen uudestavuodesta lukien Hägbergillä, niin pitäisipä toki hänen mielihyvilläänkin taipuman!

Eräänä päivänä joulun ja uudenvuoden-päivän välillä hän meni äitinsä luokse valmistaaksensa häntä siihen, että nyt täytyi hänen saada rahansa takaisin Helmikuun kuluessa. Sitten hän aikoi mennä Holmannin matamin puheille.

Hänestä näytti ikään kuin äiti olisi ollut vähän hämillään ja hajamielinen kahvia laitellessaan.