"Eipä se ole lamppuöljyn syy, se on kaasun syy, se! — Mutta on se kaasukin sentään johonkin hyödyllistä… se kelpaa katulyhtyihin ja tehtaissa poltettavaksi!"
"Ja juomisen ja tanssin ja synnin palvelukseen!"…
Bäkkenin mummo käänsi poskipuoltaan ja leukaansa kieroon kahvikuppia kohden ja jälleen suoraan, taidokkaammalla tavalla niin näyttääkseen myöntymättömyyttänsä.
Mutta sitten tuli Anna Graver myymäpöydän ääreen, — sama, jonka toimena oli hautausmaan kaunistaminen — ja silloin sai kukin punnita sanansa, mitä lausui.
"Kiitoksia tarjoomasta!" Hän ei ollut ensinkään vastenmielinen ryyppimään kuppisen kahvia lämmityksekseen pakkasilmalla. Hänellä oli ollut raskas päivä suurten hautaajaisten puuhissa; kuulivat kait hekin kellojen soimista? — Sepä oli kerrassaan erinomainen mies, oli niinkin! — Ja Anna Graver alkoi jutella laveammalta ja kertoi muutamia muistopuheen katkelmia hänen arvostaan ja merkityksestään ihmisenä ja kaupungin asukkaana. Siellä oli ollut puhujia ja niin lukemattomia mustahattuisia ja kukkaseppeleitä, ettei saattanut ruumisarkkua nähdäkään… Niin, se oli jo kolmas, minkä he olivat vastaanottaneet tänä uutena vuonna! — Hän huokasi raskaasti.
"Moni ei milloinkaan kuule, mitä ihmisiä elää samassa seurassa, ennen kuin he ovat kuolleet!" muistutti nyt Bäkkenin mummo, — "Jos hän olisi jotain tehnyt köyhäinkin hyväksi, olisivat varmaankin vähäsen laulaneet ja soittaneet siitä hänen eläissäänkin… Tämä lienee kyllä typerätä; mutta"… hänen naamansa vaipui vitkalleen ja yhä enemmän merkitseväisesti kahvikuppia kohden.
Bäkkenin mummo tahtoi, näet, aina ladella omia mielituumiansa! — ja niin laskeutui Taraldsenin mummo, rauhan säilyttämiseksi, äkkiä suoraapäätä kaupungin tehdasseutuun… Hän oli kulkenut pitkin katua eilen illalla, mukanansa päältä sidottu lasipönttö, jossa iilimadot loikoivat, ja niin saattaisi hyvin luulla ja ajatella, että koska ei tuolla pitkällä matkalla apteekista ylöspäin vielä ole heittiöiden ja rosvojen käsiin jouduttu, niin pitäisipä ainakin siellä ylhäällä jokaisen voiman vapaasti ja rauhassa astuskella! — Mutta sielläpä ne tulivat liukuen nuo suuret, täysikasvuiset naistynkät toinen toisensa jäljessä katua alaspäin jäätikköä myöten ja huusivat ja riekkuivat, niin että kyllä olisivat saattaneet ihmiset nurin viedä… Silloin oli häneltä pudonnut lasipönttö ynnä kaikki iilimadot, ja jos ei olisi ollut niin kirkas kuutamo, että näki ne jälleen hangelta poimia, olisi hän kadottanut ne joka ainoan! Siellä oli se Josefa ja Gunda ja Kalla tuonnempana kadulla, ja se pitkä Silla, — joka tuli luikuen siellä juuri kuin aave. Nii-in, Holmannin matamin, joka on niin ankaran tarkka soveltuvaisuudesta, pitäisi vaan itse nähdä, millainen hänen tyttärensä on pimeän tultua!
Barbro nyykäytti itsekseen päätänsä ja ajatteli, että Nikolai kyllä pian saa kuulla, mitä ihmiset sanoivat.
"Minäpä lähden tänä iltana heitä oikein varta vasten katsomaan… totta tosiaankin! — Niin, tuota iiliasiata en minä ensinkään voi hyväksyä, sen tahdon heti sanoa! — Mutta nuoren veren täytyy sentään jollakin tavalla saada liikkua… ja, suvaitaanko kysyäni," — tässä Bäkkenin mummo laski toisen etusormensa toisen päälle, — "millä tavalla saisivat he sitten huvitella, jos he kerran eivät saa tanssia, eivät liukua eivätkä kelkoillakaan lasketella?"
Mutta nyt Taraldsenin mummo oikein silmittömäksi suuttui: