"Ja miten luulet sitten jäljestäpäin siellä kotona minulle käyvän?…
Etkä sinä ole sellaisissa vaatteissakaan… tänä iltana!"…
"Hoh-hoo, älä säikähdä, herra Nikolai! — Annahan nyt minun kertakin päästä omin silmin näkemään asian oikeata laitaa, mitenkä suuresti tytär suvaitsee kunnioittaa äitiänsä, joka elää köyhänä, turvatonna leskenä!"
Se oli Holmannin matamin oma ääni; itse hän seisoi ihan luonnottoman suurena tuolla portilla.
"… Minä luulin jo pahimmat kohtaukset kestäneeni silloin, kun Holman kuoli, ja toivoin säästyväni tapaamasta omaa lihaani ja vertani luvattomissa keskusteluissa ulkona kadulla keskellä lumihankea! Enkä myöskään olisi uskonut, että tuo henkilö milloinkaan uskaltaisi näin lähestyä minun mökkiäni!… Tulepas tupaan kanssani, Silla!… tupaan, tupaan, kuuletko sinä, heti!"
Jos olisi voinut tarkalleen eroitella tuon Holmannin matamin vinkuvan äänen kaikki erilaiset väreet, olisi siinä huomannut kirjavan joukon kaikellaisia mielenliikutuksia: loukattua äidillistä arvokkaisuutta, kiukkua, halveksimista, vihaa ja vielä jotakin niin sanomattoman raskasta, jonka piti vaikuttaman masentavaisesti; ja todellakin se koski Sillaan niin, että hän oli vähällä kerrassaan polvillensa vaipua; siinä hän sentään seisoi itseänsä hiukkaistakaan liikahduttamatta.
Nikolai oli kuitenkin vähäistä enemmän karjennut entisten aikojensa jälkeen; nyt oli jo siksi käynyt, että hän pelkäsi muita enemmän kuin Holmannin matamia. Eikä hän siis tässä järjiltään pois säikähtänytkään.
"Minä pyydän, tästä huolimatta, päästä luoksenne tänä iltana, matami Holman, sitä pyydän, — sillä en minä tullut tänä iltana tänne kinoksilla seisoskelemaan. Juuri teille itselle, matami hyvä, on minulla asiata."
"Ei suinkaan sitä ole pitemmältä, kuin että sen voi hyvin toimittaa tässäkin, missä nyt seisomme", vastasi Holmannin matami pistelevästi. — "Tule pois, Silla!"
"Ei, eipä niin, ei sitä niin kovin pitkältä kestä; mutta suvaitsette kait minun sentään selvitellä yhtä ja toista, joka kuuluu asiaan"…
Kun Holmannin matami yhä näytti puuhailevan porttia sulkeakseen ja myötäänsä viittoi tytärtään pois, tointui Silla hämmästyksestään ja kauhistuksestansa, ja alkoi hänkin pitää puoltansa. Ei ollut nyt muuta neuvoa kuin sulkea silmänsä ja turvautua Nikolaihin, ja hän tarttuikin uskaliaasti hänen käsivarteensa.