"Niin, matami! — Niin se on, miten näette. Me pidämme yhtä, niin kuin olemme tehneet varhaisesta lapsuudestamme saakka! Ja minä tulin tänä iltana pyytämään häntä ja kysymään: voisimmeko iloita matamin luvasta ja suostumuksesta? Minun kisällikirjani ja hyvien tulojeni nojalla… ja kun en milloinkaan ryypi, ja"…

Nyt epätoivon rohkeus valtasi Sillan; hän työnsi takaapäin Nikolaita, niin että he kaikin kolmisin — Holmannin matamin täytyi näet tahtomattaankin edellä väistyä — tulivat portista pihaan ja siitä tupaan, missä taistelua sitten jatkettiin!…

Sillä aikaa, kun Silla kädet kasvojen edessä venyi tuonnempana pimeässä lavitsalla, ja Nikolai tyynimielisellä hartaudella yhä ajoi asiatansa ja, kykynsä mukaan, koki saattaa uskottavaksi, että hänellä nyt oli toiveita päästä mestarisälliksi ja että hän sitten kyllä voisi hänestä huolta pitää, — pysyi Holmannin matami yhä mahtavan loukatun ja epäävän näköisenä. Hän käytti koko mahtivaltaansa; hän nyökytteli niskaansa ja oli katkeramielinen sekä mitä suurimmasti hämmästynyt! Näytti melkein siltä, kuin olisi Nikolai tarkoittanut kuitenkin voivansa häneltä tyttären viedä, joko hän puolestaan myöntäisi taikka kieltäisi! Ja muuten, mitä sitten olisikaan ijälliseksi joutuneen ihmisen elämisestä, kun mies on kuollut, ja tytär, joka häntä voisi elättää, vetäytyy kerrassaan siitä velvollisuudestaan, sentähden vaan, että hänen päähänsä on pällähtänyt mennä naimisiin sepänsällin kanssa, joka vielä päälliseksi on semmoinen heittiö, ettei voisi edes ilmoittaa isäänsä vihkimätilaisuudessa?

Hän oli juuri aikeissa nousta henkeen ja vereen saakka puollustamaan äidillisiä oikeuksiansa, kun yhtäkkiä valonsäde vilahti hänen aivoihinsa. Hänen silmänsä aikoivat tirkistellä tulevaisuuden taivaanrantaa… Jos Nikolai joskus voisi täyttää ne suuret lupaukset, mitkä hän nyt antoi, niin saattaisi hän pahimmassa tapauksessa, kun aika siksi olisi joutunut, yhdistää tavaravähänsä heidän kanssansa!

Tämä ajatus ei kuitenkaan estänyt häntä raskaasti huokaillen myymästä jokaista myöntymystään niin kalliista kuin suinkin mahdollista oli.

Hänen täytyi sanoa, että hän oli Sillalle tuuminut jotain varsin toista kuin tämä!… ja kävi sitten miten tahansa, — hän ei kuitenkaan aikonut suvaita mitään juoksuja eikä armasteluja heidän keskensä ennen kuin Nikolai voisi todistaa omaavansa puhdasta rahaa yhtä paljon kuin Holman!

Hänellä oli, näet, ollut sata taaleria ja hyvä palkkansa päällisiksi, ja kun Nikolai voisi lyödä pöytään yhtä paljon rahaa hänen omain silmänsä eteen, — niin silloin vasta olisi aika asiasta keskustella!

Sata taaleria… se nyt oli viimeinkin selvää puhetta. Sadalla taalerilla hän saisi Sillan ruuvipihtiinsä!…

Melkein sama tunne lämmitti hänen rintaansa vielä, kun hän hetkisen kuluttua matkaa lyhentääkseen laukkasi lumikinosten poikitse ja koputti Barbron ovea. Täytyipä hänen löytää joku, kenelle kertoisi, — jotta Holmannin matami nyt oli hyväksynyt sen, että Silla oli sillä tavalla itsensä hänelle luvannut!…

* * * * *