Ne olivat juuri hänen harkittua omaa etuansa tarkoittavia tuumia, mitä myöskin Barbrossa heräsi, kun hän jälkeenpäin yöllä maatessaan tätä uutista ajatteli. Hän hinasi raskaan ruumiinsa vuoteesen istumaan, keksittyään tämän valoisan aatteen:
"Mutta sittenpä minäkin voin asua Nikolain luona!"
Tämä kauppaliike se nyt söi ihan tyhjiin hänet! — Hän ei kyennyt milloinkaan saamaan päähänsä sitä seikkaa, että se oli juuri hän, joka söi tyhjiin kauppaliikkeen.
Kerrassaan selvisi hänelle nyt koko asemansa — miten olisi parasta sekä hänelle itselleen että Nikolaille, että hän aikanaan lopettaisi kauppansa, ja miten hän sitten sen sijaan voisi sanomattoman paljon tehdä hyötyä auttamalla tuota perin kokematonta Sillaa taloudenhoidossa kotona ja sen lisäksi vielä kentiesi ansaita muutaman killingin kylältäkin… Eikä hän sitä paitsi ollut muuta kuullutkaan, kuin että poika on velvollinen pitämään huolta äidistänsä!
Seuraavana sunnuntaina oli Holmannin matami kahvilla Barbron luona; mutta koska Holmannin matami ei lausunut sanaakaan siitä, mitä tapahtunut oli, ei Barbrokaan siitä mitään maininnut. Ainoastaan kerran hän johti keskustelun poikaansa Nikolaihin ja tuumaili, että hän, Barbro, luultavasti syksyllä, kun huoneitten vuokra-aika ensi kerran loppuu, muuttaisi sinne hänen luoksensa. Eikä se mitään liikaa saattaisi ollakaan, jos ottaa ajatellakseen, miten he aina ovat erillään olleet!
Minkä tähden Holmannin matami juuri samalla silmänräpäyksellä vaipui ajatuksiinsa, nirpisti suunsa kokoon ja kiitti, ettei hän voinut juoda enempää kahvia! — ja jotenkin odottamattomasti lyhensi vierailuansa, se kaikki jääköön tässä sanomatta. Sitä vaan voi varmana pitää, että siitä hetkestä ruveten hiljainen taistelu vedenpinnan alla alkoi heidän keskensä — ystävällisimmässä muodossa, on meidän lisääminen, jos ei juuri muutenkaan, niin ainakin Holmannin matamin tähden.
Kahvitervehdyksiä jatkettiin mahdollisuuden mukaan vieläkin useammin kuin ennen, ja Barbro samoin kuin Holmannin matamikin keskustelivat ja tuumiskelivat kaikkia mahdollisia asianhaaroja — paitsi sitä yhtä, mikä heidän kummankin sydämessään kyti — miten he kumpikin puolestaan Nikolain ja Sillan tulevaisuutta suunnittelivat. Tuossa yhdessä kohdassa he vaan vartioivat toinen toistansa oikein valtiomiehen hiljaisuudella, juuri kuin kaksi sakinpelajaa, jotka eivät uskalla liikahtaa, ennen kuin toinen on miettinyt, minne toinen pyrkii; — Holmannin matami — tämän tahi tuon sangen varovaisen arvelunsa aikana — vaanien kaikkia pienillä, tarkkuudesta jännittyneillä kasvoillaan ja kylmillä, siniharmailla silmillään, jotka kävivät niin kirkkaiksi ja niin pieniksi, kuin pienentävän olutlasin pohjan lävitse katsottuina; Barbro taas pyöreänä, vierasvaraisena, suurena ja lihavana, karkeiksi pöhistyneine muodonpiirteineen, myötäänsä sangen mieluisesti laverrellen siitä ajasta, jolloin hän pääkonsulilla palveluksessa oli.
Mutta yhdessä asiassa vakaantui heille kummallekin yhä lujemmaksi tämä päätös; — jos itse ei millään ehdoilla voisi päästä heidän luonansa asumaan, niin olisi hän kaikessa tapauksessa se, joka panisi jyrkän esteen, ettei se toisellekaan tulisi onnistumaan!
Molemmat anopit kokivat taukoomatta parhaimpain voimainsa mukaan tehdä esteitä toinen toisensa toiveille. Mutta tuosta hiljaisesta, hyvin harkitusta taistelusta, jota syvyydessä heidän ympärillään käytiin, ei ollut Nikolailla eikä Sillalla aavistustakaan.