Kun Holmannin matami oli nähnyt, miten Silla saattaisi käyttäytyä — hän ihmetteli kuin pilvistä pudonneena omaa sokeuttaan! — oli hän alkanut oikein ankarasti pitää häntä silmällä — ja sitä paitsi hän koki vielä uutterammalla vaanimisella ja vakoilulla pitää Nikolaitakin tarpeellisen etäällä!

Toimettomuuden hedelmät olivat, paha kyllä, jo ilmaantuneet, eikä niitä vastaan ollut muuta neuvoa, kuin tunnollisesti pitää silmällä, että Silla myötäänsä pysyisi työssä. Hän saisi todellakin ryhtyä johonkin semmoiseen, jossa riittäisi tointa näiksi pitkiksi, valoisiksi kevätilloiksi ja josta jotain apuakin olisi, eikä vaan juosta maitoa noutamassa taikka rientää ulos joka ainoa kerta, kun vaan joku tulisi ja häntä vapauteen pyytäisi!

Nikolai sai siis hyvinkin pian huomata, että asema tuli kaikeksi muuksi, vaan ei paremmaksi, sen jälkeen, kun hän kosijaksi oli itsensä ilmoittanut. Mutta huolimatta siitä, että hän sai ainoastaan silloin tällöin vaan vilahdukselta Sillaa nähdä, oli todenteolla kuitenkin pitkä askel eteenpäin menty. Hänen tarvitsi nyt vaan työskennellä ja olla uuttera, ja sitä hän tekikin miehen tavalla; vasara ja moukari liikkuivat hänen käsissään kuin höyryn voimalla vaan!

Erääsen asiaan nähden hän tunsi itsensä myöskin sangen rauhoittuneeksi; sillä kun Holmannin matami niin ankarasti vartioitsi häntä, joka kuitenkin oli julkinen sulhanen, niin oli kait hän yhtäläisesti varoillaan myöskin muita vastaan! Oli sangen hauska tietää, ettei Silla enää ollut tavattavana noiden kevytmielisten tyttöheitukkain seurassa siellä ylipäässä kaupunkia iltasilla…

— Kylmä hiki alkoi kuitenkin valua alaspäin hänen selkäänsä pitkin, kun hän eräänä päivänä tapasi nuoren Wejergangin, joka juuri astui ulos hänen äitinsä luota. Hän katseli tihrutteli vaan huolettomasti ovella Nikolaita päin naamaa, ikään kuin ei olisi oikein häntä enää muistanut, nyykäytti päätään häntä kohden, ja kysyi sitten mennessään Barbrolta, joka seisoi sisällä: — "Tuokos se on sulhasmies?"

"Mitä hän täällä on tehnyt, äiti?"

"Ei mitään!"

"Oletko sinä lainannut rahaa häneltä?" jatkoi hän terävästi.

"Vieläkös mitä!… En killinkiäkään — niin hyvin kuin sitä tarvitsisinkin!"

"Mitä hän puhui?"