"Hän tahtoi vaan sytyttää sikarinsa, niin kuin hän tekee usein tänne alaspäin kulkeissaan. Sehän ei suinkaan saata sinua millään tavalla vahingoittaa! — Enkä minäkään luule maksavan vaivaa siitä häntä kieltää… sinun tähtesi, enempää kuin omastakaan puolestani!" Tämän viimeisen lausui hän närkästyksestä tulipunaisena.
"Ei, minä kyllä en siitä saata häntä kieltää, äiti! — Mutta muista tarkoin se, — että jos sinä rahaa häneltä lainaat, silloin on kaikki mennyttä meidän välillämme!"
"Oh, Nikolai, sinä olet niin kiivas! — Ei, vieläkös mitä!… Kyllä minä en lainaa!" Hän kääntyi samassa poispäin ja pisti jotakin, mitä hänellä oli kädessään, alas poveensa! — "Vieläkös mitä!"
"Minä luulin kuulleeni, että hän puhui minusta!"
"Ei, vieläkös mitä!"
"Ihan varmaan, äiti!" väitti hän synkästi. "Sinustako?… No niin, minä hiukkasen kerroin hänelle, miten sinä päivät päästä päähän ponnistelet saadaksesi kokoon muutamia killinkivaivaisia, joita sinun täytyy viedä Holmannin matamille!"
Barbro puhui vähäsen sitä ja tätä, ja tuntui ikään kuin hänen olisi tarvinnut haeskella sanojansa.
"Ja luultavasti puhuit minun ja Sillan välisestä asiasta myöskin?" kysyi hän urkkien.
"Oh, enpä sentään! Sen hän tiesi niin hyvin muutenkin. Niitä on kyllä muitakin kuin minä täällä kielikellojen pesässä semmoisia, joilla on seikat selvillä… ja niin totta kuin elän, Nikolai, ei se juttu ole minulta lähtenyt — tänä päivänä!" lisäsi hän.
"Siinä tapauksessa olisit minun puolestani varsin hyvin saattanut sen sanoa; — saattaisi olla varsin hyvä tieto sille miehelle, että Silla on toisen miehen morsian!"