"Enköhän sitä liene sanonutkin? — Mutta ei hän sitä ottanut uskoaksensa!"
"E-heikö, sitäpä luulenkin!" Nikolai seisoi akkunan ääressä ja mietiskeli… "Nuo Wejergangin vierailut"…
— Hänellä oli kylliksi suuttumuksen ja harmin syytä ollut näinä päivinä pajassakin. Hän oli juuri pääsemäisillään mestarisälliksi. Vanha Ellingsenin matami oli tämän tähden useampia kertoja lähettänyt häntä luokseen kutsumaan, ja näytti siltä, kuin asia olisi jo ollut valmiiksi päätetty.
Sillä kannalla se sitten oli heidän keskensä ollut jonkun ajan; eikä se mitään kiireellistä päätöstä kaivannutkaan, koska puheena oli, että vasta syksyllä mies toimeen tarvittaisiin.
Mutta vihdoin alkoi Nikolai kuitenkin luulla, että Ellingsenin matamilla oli jotain erinomaista mielessään.
Hän huomasi myös, että pajassa juteltiin ja juorueltiin sangen ahkerasti. Mutta että Ellingsenin matamilla oli tarkoituksena kaupastansa erilleen pyrkiä, se pällähti hänen päähänsä vasta sitten, kun hän eräänä päivänä kuuli jonkun kisälleistä tokaisevan:
"Eihän liene pajassa ketään, joka tuumisi tehdä haittaa Olaville ja riistää leipää hänen suustansa? Jos uskaltaisi jokukaan niin tehdä, saisi kyllä olla varoillaan!… Sillä koko pajaväkihän pitää Olavin puolta!"
Kyllä Nikolai tiesi varsin hyvin, että he kaikki häntä sen tähden karsaasti katselivat, kun hän myötäänsä seisoi siellä ja taukoomatta teki työtä kuin orja, piti tarkalla rahansa eikä milloinkaan heidän olut- ja viinakemuihinsa osaa ottanut.
Kumppalittomaksi oli hän nyt kerrassaan jäänyt! — Ja siihen aikaan, kun oli kysymys mestarisällistä, huomasi hän, että kaikki hänen entiset kolttosensa kaiveltiin esille ja uudelleen puheeksi otettiin, niin että kaikki laitettiin sekaiseksi ja rupaiseksi kuin poro kahvikupissa, — tuosta vanhasta poliisi- ja tappelujutusta aina siihen saakka, kun hän lapsuutensa päivinä lautaristikoissa piileskeli!
Nämä vanhat jutut olivat vieläkin Nikolain kirveleviä haavoja. Aina hän luuli niiden jo unohduksiin jääneen, mutta kuitenkin ne aina jälleen esiin tulivat! — ja nyt ne kävivät jo tuskastuttaviksi! Hän ponnisteli voimiaan, jotta eivät muut sitä huomaisi hänen kasvoistansa, mutta lempeältä ei hän sentään näyttänyt siellä seistessään!