"Nythän sinä olet niin hieno ja kiillotettu, että naamasi oikein loistaa… Hiukset toiselle puolelle… muuten otsatukka rupee ylvästelemään…"
"Minä laukkasin suoraapäätä pajasta, näetkös, tullakseni tänne tuomaan sinulle tietoa siitä. Olin äidin luona ensin, ja siellä minä hänelle lupasin tänä iltana mennä rantaan makrilleja ostamaan… Sinne on tullut tänään kaksi jaalaa, sanovat!"
Sillan naamasta näkyi, että se oli kerrassaan innostava uutinen. Molemmat he olivat kaupungin lapsia, ja makrillien tulo johti muistiin tapauksia niiltä ajoilta, joina he vielä lähellä laivasiltaa asuivat.
Hän näytti hetkisen neuvottomalta.
"Uskaltaisinkohan ottaa huivin päähäni ja seurata sinua?" huudahti hän… "Varro vaan minua hiukkanen aikaa tuolla alempana, Nikolai, — niin ettemme täällä kaduilla vielä kulje yhdessä!"
Se oli ehdotus, jota ei ollut helppo vastustella — niin hartaana kuin hän sen lausui… Ja olihan Nikolai nyt tänään päässyt mestarisälliksi!
Eikä hän kauan kuhnaillutkaan, ennen kuin jo oli muuttanut ylleen siniraitaisen hameen ja kaapannut huivin päähänsä, ja sitten hän jo riensi hänen jälkeensä!
Yhdessä he kiirehtivät sitten satamaan päin. Silla pakisi tyytyväisenä niin kuin entisinäkin aikoina, kun he varkain retkilleen lähtivät; Nikolai sitä vastaan ei kerinnyt muuta kuin katselemaan ja kuuntelemaan häntä. Ja keskitietä he samosivat eteenpäin kaikella muulla tavalla, vaan ei varovaisesti; kokonaisia tomupilviä tuprusi joka askeleella. Nikolai näki ainoastaan Sillan mustasilmäisenä, hartaana ja rattoisana pölyn keskellä.
Alapäässä kaupunkia oli näin lämpimänä kesäiltana tavattoman paljo kansaa kalasillan läheisyydessä. Selvästi näkyi, että siellä oli jotain, mikä tavallisuutta enemmän synnytti elämää ja liikettä. Tuonnempana sillalla seisoi joukko ihmisiä, jotka kiikkuivat käsipuilla ja kurkistelivat kaikkia niitä, jotka siellä alhaalla tungeksivat meluten, kirkuen ja huutaen esiin, saadaksensa makrillin illallisekseen.
Tuo sinivehreä, kiiltävä kala, niin pyöreä, voimakas ja kiivas, luotu salaman nopeudella merta kulkemaan, pää muodostettu vedenhalkaisijaksi ja kimmoiseksi nuolipontimeksi juuri kuin lähes ihmetyttävän kaitaisen pyrstön kärki, — se oli nyt jo pari päivää loistanut kalasillan teljoilla.